Atlético Madrid vietti pitkästä aikaa neljän maalin iltaa ja kaatoi Celta Vigon lauantaina kotikentällään 4-1-lukemin.

Atlético siirtyi johtoon jo yhdeksännellä peliminuutilla, kun Ángel Correa laukoi pallon ensimmäisen kerran ohi Agustin Marchesinin.

Seuraavaa maalia saatiin odotella toisen puoliajan alkuun asti. Pelikello näytti 50. minuuttia, kun Rodrigo de Paul tuplasi isäntien johdon.

Reilun tunnin pelin jälkeen Diego Simeonelta nähtiin jo tutuksi tullut peliliike, kun hän vaihtoi Antoine Griezmannin kentälle.

Griezmannin lainasopimuksessa on pykälä, jonka mukaan Atléticon on lunastettava ranskalaishyökkääjä itselleen ensi kesänä 40 miljoonalla eurolla, jos hän pelaa kahden lainakauden aikana tietyn prosentin peliminuuteista. Atlético ei halua maksaa Griezmannista kyseistä summaa, ja pykälän vuoksi Simeone voi peluuttaa Griezmannia tällä kaudella otteluissa noin puoli tuntia, jotta option mukaiset peliminuuttiprosentit eivät täyty.

Griezmann on ollut tällä kaudella huipputehokas super-subin roolissaan, mutta tällä kertaa hän jäi maaleitta.

Atléticon kolmannesta maalista vastasi Yannick Carrasco, ja isäntien neljäs merkittiin Unai Núñezin omaksi maaliksi. Celta Vigon ainoan maalin iski Gabriel Veiga.

Atlético oli edellisen kerran huhtikuussa onnistunut tekemään neljä maalia kilpailullisessa ottelussa. Siinä välissä joukkue ehti pelata 15 ottelua, joista yhdessä se teki kolme maalia, ja muutoin maalimäärät olivat nollan ja kahden välillä.

B/R Football

@brfootball
Times Antoine Griezmann has been subbed on this season:

▪️ Getafe (62')
▪️ Villarreal (62')
▪️ Valencia (64')
▪️ Real Sociedad (63')
▪️ Porto (61')
▪️ Celta Vigo (63')

🫤