La Ligan kausiennakko 2022-23 – Atlético Madrid: Diego Simeonen löydettävä kultainen keskitie – puolustus saatava kuntoon
Vuodet vierivät ja Diego Simeone on edelleen Atléticon sielu. Alkava kausi on Simeonen 11. kokonainen kausi Atléticon peräsimessä. Simeone on nostanut vuosien saatossa joukkueen maailman parhaimpien joukkoon, vaikka itse seura ja sen johto ovatkin kaukana huipusta.
Viime kausi oli ensimmäinen, kun Simeonen Atlético ei kyennyt vastaamaan odotuksiin. Monet kuvailivat viime kauden Atléticoa Simeonen aikakauden huonoimmaksi. Sitä se olikin, mutta siitä huolimatta Atlético onnistui nostamaan itsensä La Ligassa kolmanneksi suurista vaikeuksista huolimatta.
Simeone sai viime kaudella ansaitusti kritiikkiä muun muassa Antoine Griezmannin liiallisesta peluuttamisesta, vaikka ranskalaishyökkääjä oli kaukana parhaasta vireestään ja näytti olevan jatkuvasti kadoksissa. Simeone vaati seurajohtoa hankkimaan Griezmannin viime vuonna, vaikka joukkue oli osoittanut muutamaa kuukautta aiemmin toimivansa loistavasti ilman ranskalaista. Simeone kantaa siten vastuun Griezmannin peliesityksistä, jotka eivät todellakaan vakuuttaneet viime kaudella.

Simeone on yrittänyt muovata Atléticosta hyökkäävämpää ja enemmän peliä dominoivampaa joukkuetta, mutta se ei ole yksinkertaista. Mestaruuskaudella se näytti onnistuneen hienosti, mutta toisaalta viime kaudella Atléticon peli oli kirjaimellisesti sekaisin etenkin syyskaudella. Atléticon ykkösprioriteetti alkavalla kaudella on saada puolustus kuntoon.
Atlético ei tule koskaan olemaan maailman laadukkain joukkue hyökkäyspäässä, mutta sillä on edelleen kaikki ominaisuudet palata entiselle tasolleen puolustuksessa – ja lisäksi valmentaja, joka kykenee toteuttamaan sen.
Edelliset vuodet ovat olleet pelillistä vuoristorataa, eikä Atlético ole enää ollut puolustuksellisesti yhtä laadukas kuin ennen. Aiemmin se oli Atléticon suurin ase, mutta viime kaudella Atlético näytti kokonaisuudessaan aseettomalta. Se on huolestuttava merkki.
Lue kaikki Atléticon ennakkoartikkelit alla olevista linkeistä:
- Viime kausi
- Kesän siirtoikkuna
- Avainpelaajat
- Valmennus ja pelitapa (luet parhaillaan)
- Näin käy
Kaikki ennakkoartikkelit löytyvät täältä.
Tuukka Ikkeläjärvi
Twitter: @tuukka_21
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Real Betisin unelma välieräpaikasta elää – ratkaisu siirtyi ensi viikkoon
- Ex-pelaajalta raju avautuminen Viníciuksesta: ”Hän on kamala”
- Ronaldon pitkäaikainen joukkuekaveri paljastaa: ”Messi oli kovempi”
- Marca: Álvaro Arbeloa on menettänyt luottamuksensa Real Madridin avainpelaajaan
- Kohuvideo leviää – Real-faneilta törkyhuutoja ennen Bayern-ottelua
- Atléticon pomo tulistui toimittajalle siirtohuhusta: ”Voitko taata, että olet elossa vuoden lopussa?”
- Barcelonan keskikenttämies veti johtopäätöksen: kuuntelee nyt muiden seurojen tarjouksia
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Ex-pelaajalta raju avautuminen Viníciuksesta: ”Hän on kamala”
- Marca: Álvaro Arbeloa on menettänyt luottamuksensa Real Madridin avainpelaajaan
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Kohuvideo leviää – Real-faneilta törkyhuutoja ennen Bayern-ottelua
- Ronaldon pitkäaikainen joukkuekaveri paljastaa: ”Messi oli kovempi”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real Betisin unelma välieräpaikasta elää – ratkaisu siirtyi ensi viikkoon