La Ligan kausiennakko 2022-23 – Atlético Madrid: Avainpelaajien noustava esiin – João Félixin pelattava viimein ehjä kausi
Heikosta viime kaudestaan huolimatta Jan Oblak kuuluu edelleen Atléticon ehdottomaan parhaimmistoon. Marcos Llorente, Josema Giménez, Stefan Savic ja Koke luovat Oblakin kanssa joukkueen rungon, jonka ympärille Simeone nimeää avauskokoonpanonsa.
Hyökkäyspäähän tarjolla on laadukkaita pelaajia, mutta kukaan ei nouse selvästi muiden yläpuolelle. João Félixin pitäisi pelata ensimmäinen ehjä kausi Atléticossa ennen kuin hänestä voidaan puhua joukkueen ehdottomana avainpelaajana. Félix on pelannut Atléticossa kolme täyttä kautta ja on päässyt keskimäärin vain 16 kertaa avauskokoonpanoon sarjassa kautta kohden.

Griezmannin pitäisi palata entiselle tasolleen ja osoittaa olevansa avauskokoonpanon pelaaja. Viime kaudella vaikutti aika ajoin siltä, että Griezmann pääsi avaukseen pitkälti vanhojen näyttöjensä avulla. Muussa tapauksessa Simeonen jalkapalloon täydellisesti sopiva Ángel Correa nousee ohi. Correa pelasi loistavaa jalkapalloa viime kauden ensimmäisellä puolikkaalla, mutta menetti avauksen paikkansa Griezmannin kuntouduttua loukkaantumisestaan.
Giménez ja Savic ovat olleet jo vuosien ajan Simeonen ykkösvaihtoehdot toppareiksi. Ongelma on kuitenkin se, että molemmat ovat hyvin loukkaantumisherkkiä pelaajia. Giménez kärsii vuosittain noin 3-5 lihasvammasta, joten hänen varaansa on vaikea rakentaa kestävää projektia.
Kunnossa ollessaan Giménez kuuluu maailman parhaimpien toppareiden joukkoon, mutta loukkaantumisherkkyyden vuoksi Atléticolla on joukkueessaan jatkuvasti kaksi topparia penkillä, jotka voivat korvata hänet nopealla aikataululla.
Koke on keskikentän moottori. Koke on Atléticon oma kasvatti ja nousee syyskauden aikana seurahistorian eniten otteluita pelanneeksi pelaajaksi. Simeonen ehdoton luottopelaaja jo yli kymmenen vuoden ajan.
Ei ole nopein, eikä teknisesti taitavin, mutta taktisesti loistava pelaaja, joka on kyennyt sopeutumaan Simeonen jalkapalloon paremmin kuin hyvin. Kuuluu myös Espanjan A-maajoukkueen luottopelaajiin.
Lue kaikki Atléticon ennakkoartikkelit alla olevista linkeistä:
- Viime kausi
- Kesän siirtoikkuna
- Avainpelaajat (luet parhaillaan)
- Valmennus ja pelitapa
- Näin käy
Kaikki ennakkoartikkelit löytyvät täältä.
Tuukka Ikkeläjärvi
Twitter: @tuukka_21
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa