Atlético Madridin huikea alkukausi sai jatkoa – João Félix paikkasi pilkkumokansa upealla osumalla

Atlético Madrid voitti jo kauden neljännen ottelunsa lauantai-iltana, kun se päihitti Osasunan vieraissa 3-1-lukemin.
Diego Simeonen miehistö on La Ligan ainoa joukkue, joka ei ole vielä hävinnyt yhtäkään ottelua tällä kaudella. Se on myös 22 La Liga -ottelun mittaisessa tappiottomassa putkessa.
Atlético Madrid siirtyi melko tasaisesti edenneessä ottelussa 1-0-johtoon hieman ennen puoliaikavihellystä. Osasuna-puolustaja Facundo Roncaglia ei pysynyt Vitolon vauhdissa mukana ja kaatoi hänen kömpelösti rangaistusalueen sisällä. João Félix otti pilkusta vastuun ja upotti sen millintarkasti vasempaan alakulmaan. 1-0.
Heti toisen puoliajan alussa pallo vietiin uudelleen 11 metriin käsivirheen takia. Tällä kertaa lopputulos oli kuitenkin toinen, kun portugalilaislupaus täräytti yrityksensä tolpan juureen.
Félix oli epäonnistumiseensa pettynyt, mutta paikkasi sen noin 20 minuuttia myöhemmin. Ángel Correa pelasi Félixin läpiajoon, josta Atléticon kultakimpale ampui pallon komealla laukauksella oikeaan yläkulmaan jo rangaistusalueen reunalta. Atlético siirtyi osumalla 2-0-johtoon.
Osasuna kaivoi tiensä takaisin peliin kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä. Ante Budimir puski Rubén Garcian keskityksen sisään kaventaakseen lukemat 1-2:een. Atlético ei kuitenkaan antautunut Osasunan painaessa päälle, vaan laitoi vielä yhden maalin taululle.
Kaksi minuuttia ennen päätösvihellystä Arsenalista lainattu Lucas Torreira nousi keskikentältä hyökkäyksen tueksi. Uruguaylaispelaaja otti Kieran Trippierin keskityksen näppärästi haltuunsa boksin sisällä ja laukoi pelivälineen voimalla sisään. Atlético voitti kamppailun lopulta 3-1-lukemin.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus