ESPN: Joku valehtelee Marcus Rashfordin siirtosaagassa
Espanjalaismedia Cadena SER uutisoi aiemmin keskiviikkona, että Barcelonaa lainalla Manchester Unitedista edustavan Marcus Rashfordin sopimuksessa oleva ostopykälä olisi umpeutunut.
Rashford, 28, on ollut Barcelonalle ostettavissa 30 miljoonan euron hintaan. Cadena SER:n lähteiden mukaan Barcelonan olisi pitänyt käyttää tämä pykälä maaliskuun aikana.
ESPN puolestaan kertoo nyt, että espanjalaismediassa liikkuneet tiedot eivät ole totuudenmukaisia.
ESPN:n lähteiden mukaan Rashfordin ostopykälä umpeutuu todellisuudessa vasta 15. kesäkuuta. Näin ollen joko espanjalaismedian tai ESPN:n lähteet jakavat väärää tietoa englantilaishyökkääjästä.
Lisätietoja
ESPN kirjoittaa, että Barcelona voi yhä ostaa Rashfordin, ja siirtosumma on ositettavissa kolmelle vuodelle niin, että katalonialaisseura maksaisi Unitedille kymmenen miljoonaa euroa per kausi.
Manchester Unitedilla ja Rashfordilla on sopimus kesään 2028 saakka, mutta Barcelona on neuvotellut pelaajan pysyvästä siirrosta. Katalonialaiset ovat toivoneet saavansa laitahyökkääjän halvemmalla kuin pykälään on asetettu.
Manchesterilaiset eivät ole kuitenkaan olleet suostuvaisia laskemaan hintapyyntöään alemmas. Viime päivinä Espanjassa onkin spekuloitu, onko Barcelona muuttamassa mieltään ja etsimässä Rashfordin sijaan kesän siirtomarkkinoilta korvaavaa pelaajaa.
Rashford on tehnyt tällä kaudella kaikissa kilpailuissa Barcelonalle kymmenen maalia ja 13 maaliin johtanutta syöttöä 39 ottelussa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Athletic – ei enää putoamistaistoon
- Lähteet: Barcelonan Roony Bardghjilla paha loukkaantuminen
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Lehti: Atlético Madrid hakee isoa siirtoa Ranskasta – nyt neuvotellaan siirtosummasta
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – yllättävän hyvissä asemissa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Getafe – Mennäänkö mopolla taas moottoritielle?
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- Lehti: Atlético Madrid hakee isoa siirtoa Ranskasta – nyt neuvotellaan siirtosummasta
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- Lähteet: Barcelonan Roony Bardghjilla paha loukkaantuminen
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – yllättävän hyvissä asemissa
- Ferran Torres jättämässä Barcelonan – PSG-siirto lähempänä kuin koskaan
- AS: José Mourinho pitää tiukkaa kuria Madridissa – uudet säännöt käytössä