Marcus Rashfordin sopimustilanteesta iso paljastus
Espanjalainen Cadena SER uutisoi, että Barcelonassa lainalla olevalla Marcus Rashfordilla ei enää olekaan lainadiilissään 30 miljoonan euron osto-optiota.
Espanjalaismedian mukaan tämä klausuuli umpeutui maaliskuussa. Barcelonalla oli aikaa päättää pykälän käyttämisestä maaliskuun loppuun saakka, mutta katalonialaisseura ei tätä käyttänyt.
Näin ollen Rashford on tämän kauden päätyttyä edelleen Manchester Unitedin pelaaja kesän siirtoikkunaan lähdettäessä.
Barcelona luottaa kuitenkin tietojen mukaan siihen, että 28-vuotias Rashford haluaa jatkaa seurassa. Näin ollen Barcelona uskoo, että seuralla on lisäaikaa neuvotella siirrosta Unitedin kanssa, jos seura haluaa englantilaishyökkääjän itsellään pitää.
Cadena SER kertoo, että Barcelona tarkkailee nyt, pelaako Rashford kauden lopun yhtä vahvasti kuin syyskauden. On mahdollista, että jos suoritustaso ei ole toivotunlainen, katalonialaisseura etsii siirtomarkkinoilta nuorempia ja halvempia vaihtoehtoja.
Laitahyökkääjä on tehnyt 39 pelaamassaan ottelussa kymmenen maalia, kun kaikki tämän kauden kilpailulliset ottelut lasketaan mukaan. Maalisyöttöjä Rashford on antanut 13 kappaletta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Athletic – ei enää putoamistaistoon
- Lähteet: Barcelonan Roony Bardghjilla paha loukkaantuminen
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Lehti: Atlético Madrid hakee isoa siirtoa Ranskasta – nyt neuvotellaan siirtosummasta
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – yllättävän hyvissä asemissa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Getafe – Mennäänkö mopolla taas moottoritielle?
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- Lehti: Atlético Madrid hakee isoa siirtoa Ranskasta – nyt neuvotellaan siirtosummasta
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- Lähteet: Barcelonan Roony Bardghjilla paha loukkaantuminen
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – yllättävän hyvissä asemissa
- Ferran Torres jättämässä Barcelonan – PSG-siirto lähempänä kuin koskaan
- AS: José Mourinho pitää tiukkaa kuria Madridissa – uudet säännöt käytössä