MD: Tähtitopparin siirto Barcelonaan konkretisoitumassa
Italian MM-karsintojen epäonnen sankariksi nousseen Alessandro Bastonin ympärillä on viime aikoina liikkunut runsaasti siirtohuhuja.
Espanjalaislehti Mundo Deportivo uutisoi nyt, että Inter on antanut Barcelonalle luvan kartoittaa puolustajan kanssa mahdollista siirtoa Kataloniaan.
Bastoni on edustanut Internazionalea vuodesta 2017 lähtien, ja hänen nykyistä sopimustaan on vielä kaksi vuotta jäljellä. Lähteiden mukaan italialaisseura pyytää 26-vuotiaasta topparista noin 50–70 miljoonan euron siirtokorvausta.
Barcelonan taloudellinen tilanne on viime vuosina aiheuttanut haasteita, ja seura on kamppaillut myös uusien pelaajien rekisteröinnin kanssa.
Vaikka Bastonin hankinta on Barcelonan kesän siirtoikkunan ykkösprioriteetti, italialaistopparin hankkiminen suurella siirtosummalla ei välttämättä ole realistista. Interin seurajohto on kuitenkin lähteiden mukaan antanut seuran aloittaa neuvottelut 40 miljoonan euron lähtösummasta.
Katalonialaisseuran toppariosasto kaipaa joka tapauksessa vahvistusta tulevaa kautta silmällä pitäen. Viime kaudella loistanut Íñigo Martínez jätti merkittävän aukon puolustuslinjaan, mikä on näkynyt joukkueen otteissa kuluvalla kaudella.
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Palaako Ferran Torres Barcelonaan?
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- José Mourinholta kysyttiin Real Madridin hyökkääjästä – ”Minua ärsyttää…”