Barcelonan toivepelaajan hintalappu 55 miljoonaa – päätöksiä syyskuussa
Kuva: Getty Images
Barcelonassa on alkamaisillaan huolellinen joukkueen uudelleenrakennus, kun uudeksi valmentajaksi nimitettiin tällä viikolla Ronald Koeman. Jo ennen nimityksen virallistamista esille nousi huhu Koemanin ensimmäisestä hankinnasta, kun hollantilaisen arveltiin haluavan tuoda joukkueeseen Ajaxin keskikenttäpelaaja Donny van de Beekin.
Suurin hankintatarve on uudelle kärkimiehelle, mutta myös keskikentän keskustaan haetaan vahvistusta, jos vain budjetti sen sallii. Van de Beek pelasi Ajaxissa ja pelaa Hollannin maajoukkueessa yhdessä Frenkie de Jongin kanssa, joten yhteisen sävelen voisi uskoa löytyvän helposti.
Sport kertoo, että halvalla Ajax ei kuitenkaan pelaajaansa myisi. Se pyytää Van de Beekistä 55 miljoonan euron siirtokorvausta.
Koska Barcelonan taloustilanne on tukala, venyy päätös Van de Beekin mahdollisesta hankinnasta vääjäämättä syyskuun puolelle. Sitä ennen pitäisi saada ainakin joitain pelaajia myydyksi.
Kiinnostus Van de Beekiä kohtaan ei ole uutta, sillä Barcelonan urheilujohtajaksi tällä viikolla nimitetty Ramon Planes tunnusteli siirron mahdollisuutta jo viime kesänä. Vaikka Ajaxin kanssa jo neuvoteltiin, ajatuksesta luovuttiin pelipaikan ylitarjonnan vuoksi. Tuolloin Ajaxin hintapyyntö oli hieman korkeampi.
Ajaxin ja Barcelonan välit ovat tunnetysti erittäin hyvät, joten neuvottelut voisivat soljua hyvässä hengessä. Van de Beekillä on kuitenkin ottajia muuallakin. Myös Real Madridin on aiemmin arveltu olleen hollantilaisen kintereillä, mutta Zinédine Zidane päätti kuitenkin, ettei lähde häntä tavoittelemaan.
LUE MYÖS:
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal