Marca: Korona siirtää jättisiirtoa – Kai Havertz valmis odottamaan Real Madridia, joka suunnittelee brassilupauksen lainaamista toiseen suuntaan
Kuva: Getty Images
Bayer Leverkusenin 21-vuotias tähtipelaaja Kai Havertz on Real Madridin kiikarissa, mutta siirtoa saadaan odottaa näillä näkymin vielä vuoden verran. Toiseenkin suuntaan saatetaan nähdä liikennettä lainasiirron muodossa.
Uutisoimme jo aiemmin saksalaisen Bild-lehden tiedoista, joiden mukaan Leverkusen haluaa odottaa vuoden verran Havertzin myymistä, jotta pelaajan arvo nousisi entisestään. Real Madrid valmisteli jo 80 miljoonan euron tarjousta Havertzista, mutta Leverkusen ei ole valmis päästämään superlupaustaan niin halvalla.
Madridilainen Marca-lehti tietää kertoa, että Havertz on myös valmis odottamaan vuoden verran siirtymistään Real Madridiin. Miehen perässä on toki muitakin joukkueita, mutta Marca kertoo Havertzin olevan valmis odottamaan Realin tarjousta ensi kesänä.
Koronapandemia vaikuttaa jalkapallon siirtomarkkinoihin. Arvioiden mukaan tulevassa kesän siirtoikkunassa tuskin nähdään jättisiirtoja. Tämä puoltaa myös Havertzin mahdollisen siirron lykkäämistä.
Marca uutisoi myös, että Havertzin lisäksi liikennettä saattaisi olla myös toiseen suuntaan. Real Madrid ja Leverkusen ovat käyneet keskusteluja Reinier Jesusin lainasopimuksesta. Reinier, 18, siirtyi viime tammikuussa Madridiin brasilialaisesta Flamengosta, mutta peliajan perässä mies saattaisi lähteä Leverkuseniin lainalle.
Aiemmin Reinieria on viety lainalle La Ligaan tai Secundaan. Lainasiirto Leverkuseniin voisi kuitenkin auttaa Real Madridia Havertz-neuvotteluissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Barcelona halukas jatkamaan Lewandowskin sopimusta – yhdellä ehdolla
- Marc-André ter Stegen joutuu leikkaukseen – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Copa del Reyn välieräjoukkueet yhtä vaille selvillä – näin kävi keskiviikkona
- Sergio Ramos takaisin La Ligaan? Ex-seura otti kantaa kuumaan huhuun
- Kova väite: Álvaro Arbeloa on jo nyt menettänyt pelaajien luottamuksen
- Saksalaislegenda: Marc-André ter Stegen menettämässä MM-unelmansa – ”Jos se varmistuu…”
- Vinícius herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa: ”Aina kun sarjan toimitusjohtajalta kysyy siitä…”
- Onda Cero: Real Madrid pettynyt Álvaro Arbeloan valintoihin
- Barcelona pani sensaatiojoukkueen pihalle – lopusta tuli trilleri
- Onko tässä Xabi Alonson seuraava joukkue?

- Atlético Madrid vahvistui siirtorajalla – useita hankintoja
- Barcelona haluaa isännöidä Mestarien liigan finaalia – kaupunginhallitukselta vihreää valoa