Espanyol taistellen laulukuoroon Eurooppa-liigassa – Callerille hattutemppu
Espanyol voitti torstaina kotikentällään englantilaisen Wolverhamptonin 3-2 Eurooppa-liigan ensimmäisen pudotuspelikierroksen toisessa osaottelussa. Wolverhampton eteni 16 parhaan joukkoon yhteismaalein 6-3.
A first start for our number ten, Daniel Podence! #ESPWOL
Isännät siirtyivät johtoon vartin kohdalla näppärästä hyökkäyksestä. Pallo kiersi vasemmalta laidalta Óscar Melendon ja Adrià Pedrosan kautta Jonathan Callerille, joka viimeisteli lähietäisyydeltä kauden ensimmäisen osumansa Eurooppa-liigassa. 1-0 (1-4).
Wolves tuli kuitenkin tasoihin vain muutamaa minuuttia myöhemmin. Adama Traoré taisteli pallon rangaistusalueella itselleen ja rokotti Espanyolia. Andrés Prieto sai näppejään vedon tielle, muttei kyennyt estämään takaiskua. 1-1 (1-5).
Pallonhallinta meni avausjaksolla hienoisesti Espanyolille. Kummallakin oli neljä maalintekoyritystä ja kumpikin laukoi kertaalleen kohti maalia.
Espanyol sai rangaistuspotkun tunnin kohdalla, kun Max Kilman osui kaksinkamppailutilanteessa kengällään David Lópezia kasvoihin. Pallon taakse asteli Calleri, joka iski illan toisen maalinsa. 2-1 (2-5).
Kotijoukkue nukkui Wolverhamptonin tasoitusmaalissa pahemman kerran. Podence hiippaili sivurajaheitossa linjan taakse ja pääsi vapaasti keskittämään Matt Dohertylle, joka siirsi pallon tyhjään maaliin. 2-2 (2-6).
Pedro Netolla oli tuhannen taalan paikka ratkaista ottelu 87. minuutilla, kun hän pääsi Espanyolin töhöilyn ansiosta kiertämään Prieton, mutta portugalilaisnuorukainen laukoi tyhjästä maalista ohi.
Ratkaisijaksi nousi lopulta Calleri, joka puski Pipan keskityksen sisään lisäajan ensimmäisellä minuutilla. 3-2 (3-6).
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Real Madrid nousi muutamassa minuutissa tappioasemasta voittoon ja Mestarien liigan finaaliin
- Bild: Real Madrid kiinnostunut Florian Wirtzistä
- AS: Huippunuorukainen jäi yllättäen täysin olemattomalle vastuulle Atléticossa – kuuluu silti seuran suunnitelmiin
- Finaalipaikka jaossa – näin Carlo Ancelotti kommentoi Bayern-peliä
- Real Betis asetti hinnan Nabil Fekirille – ottajia riittää
- Saksan huippuseura kiinnostunut Betis-hyökkääjästä
- La Liga -vahti loukkaantui pahasti saatuaan pitkään odotetun mahdollisuuden – toipumisajasta karu arvio
- Courtois vai Lunin Mestarien liigan ratkaisupeliin? Näin vastasi Carlo Ancelotti
- Real Madrid saa pokaalinsa ilman yleisöä – taustalla hieno ele
- Bernardo Silva asetti Barcelonalle ja kumppaneille takarajan
- Real Madrid saa pokaalinsa ilman yleisöä – taustalla hieno ele
- Courtois vai Lunin Mestarien liigan ratkaisupeliin? Näin vastasi Carlo Ancelotti
- La Liga -vahti loukkaantui pahasti saatuaan pitkään odotetun mahdollisuuden – toipumisajasta karu arvio
- Bernardo Silva asetti Barcelonalle ja kumppaneille takarajan
- Saksan huippuseura kiinnostunut Betis-hyökkääjästä
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen