Sport: Barcelona on hyökkääjävalintansa tehnyt
Kuva: Getty Images
Kerroimme aiemmin keskiviikkona Mundo Deportivon juoruilun pohjalta, että Barcelona harkitsee joko Getafen Ángel Rodríguezin tai Real Sociedadin Willian Josén hankkimista pitkäaikaisloukkaantuneen Ousmane Dembélen korvaajaksi. Nyt Sport on esittänyt oman näkemyksensä Barcan pyrkimyksistä.
Sport kertoo kotisivuillaan, että Barcelonan valinta kohdistuu Getafen 32-vuotiaaseen Ángel Rodrígueziin. Ángel on tehnyt Getafen sarjaotteluissa yhdeksän maalia ja on yhdessä neljän muun pelaajan kanssa La Ligan maalitilaston jaetulla neljännellä sijalla. Kun mukaan lasketaan myös Copa del Rey ja Eurooppa-liiga, näyttää Ángelin maalisaldo 13 osumaa.
Teneriffalta lähtöisin olevan Ángelin sopimus ulottuu vuoteen 2021. Hän on saatavilla varsin edullisesti, sillä hyökkääjän sopimuksessa on 10 miljoonan euron ulosostoklausuuli.
Kasvattajaseuransa Tenerifen ja Getafen lisäksi Ángel on pelannut La Ligaa Levantessa ja Eibarissa, mutta suurseuroissa häntä ei ole aiemmin nähty – ellei vuonna 2007 nähtyä lyhyttä lainapestiä Real Madrid Castillassa lasketa.
Barcelona on Ángelista erityisen kiinnostunut siksi, että hän kykenee pelaamaan kummallakin laidalla sekä piikissä. Siksi Ángel voisi astua tarvittaessa sekä Dembélén että toisen pitkäaikaispotilaan Luis Suárezin saappaisiin.
[readmore from=Barcelona]
Sitä, miten La Ligassa kolmantena oleva Getafe ja Ángel itse suhtautuvat siirron mahdollisuuteen, Sport ei jutussaan arvioi.
Mundo Deportivo vastasi välittömästi Sportin huhumyllyhaasteeseen, ja heitti jonon jatkoksi kolme muutakin vaihtoehtoa: nämä ovat Alavésin Lucas Pérez, Real Betisin Borja Iglesias ja Gironan Cristhian Stuani.
LUE MYÖS:
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden