Madridissa brassijunnujen ilta – yhdeltä helpotuksen kyyneliä, toisella debyytti mallia Ronaldo
Kun 19-vuotias hyökkääjä pelaa vajaat kahdeksan kuukautta – ja kaikkiaan 16 ottelua – ilman tehtyä maalia, ja kotiyleisö on juuri alkamassa viheltää tälle, ovat paineet epäilemättä ankarat. Varsinkin, jos pelaajan kotimaa sattuu olemaan Brasilia, nimi Vinicius ja seura Real Madrid.
Ei olekaan mikään ihme, että kun Vinicius vihdoin ja viimein päätti kuivan kautensa näyttävällä kaukolaukauksella Osasunan maalin takanurkkaan, oli helpotus valtava. Niskasta pudonnut taakka hellitti Viniciuksen tuskaa niin suuresti, että hän puhkesi kyyneliin heti maalinsa jälkeen.
Toisella jaksolla Viniciuksen korvasi vuotta nuorempi maanmies Rodrygo, joka teki samalla virallisen debyyttinsä Real Madridin edustusjoukkueessa. Rodrygon ensiesiintyminen Santiago Bernabéulla alkoi suorastaan satumaisesti, sillä hän teki avausmaalinsa La Ligassa heti ensimmäisellä minuutillaan. Samalla tavalla Real Madridissa debytoi Ronaldo vuonna 2002.
2-0 -voiton myötä Real Madrid kipusi La Ligan sarjakärkeen ohi paikallisvastustaja Atléticon. Samalla se merkitsee sitä, että lauantainen Madridin derby on samalla sarjan kiistaton kärkiottelu.
Ottelussa debyyttinsä Real Madridin peliasussa teki PSG:stä täksi kaudeksi lainattu maalivahti Alphonse Areola. Ranskalainen piti siten heti debyytissään nollan. Tilanteessa on tavallaan myös kohtalon ivaa, sillä ykkösvahti Thibaut Courtois on pitänyt maalinsa koskemattomana Santiago Bernabéulla viimeksi helmikuussa.
Sarjanousija Osasunalle tappio oli puolestaan ensimmäinen sitten maaliskuun.
Juttua muokattu 26.9. klo 3.20. Real Madridin maalilla pelasi tietysti Alphonse Areola eikä Thibaut Courtois.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Real Madrid nousi muutamassa minuutissa tappioasemasta voittoon ja Mestarien liigan finaaliin
- Bild: Real Madrid kiinnostunut Florian Wirtzistä
- AS: Huippunuorukainen jäi yllättäen täysin olemattomalle vastuulle Atléticossa – kuuluu silti seuran suunnitelmiin
- Finaalipaikka jaossa – näin Carlo Ancelotti kommentoi Bayern-peliä
- Real Betis asetti hinnan Nabil Fekirille – ottajia riittää
- Saksan huippuseura kiinnostunut Betis-hyökkääjästä
- La Liga -vahti loukkaantui pahasti saatuaan pitkään odotetun mahdollisuuden – toipumisajasta karu arvio
- Courtois vai Lunin Mestarien liigan ratkaisupeliin? Näin vastasi Carlo Ancelotti
- Real Madrid saa pokaalinsa ilman yleisöä – taustalla hieno ele
- Bernardo Silva asetti Barcelonalle ja kumppaneille takarajan
- Real Madrid saa pokaalinsa ilman yleisöä – taustalla hieno ele
- Courtois vai Lunin Mestarien liigan ratkaisupeliin? Näin vastasi Carlo Ancelotti
- La Liga -vahti loukkaantui pahasti saatuaan pitkään odotetun mahdollisuuden – toipumisajasta karu arvio
- Bernardo Silva asetti Barcelonalle ja kumppaneille takarajan
- Saksan huippuseura kiinnostunut Betis-hyökkääjästä
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Finaalipaikka jaossa – näin Carlo Ancelotti kommentoi Bayern-peliä
- Real Betis asetti hinnan Nabil Fekirille – ottajia riittää
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”