James Rodríguez sai Espanjan kansalaisuuden – merkittävä vaikutus siirtokuvioihin
Real Madridin yhä omistama James Rodríguez on El Confidentialin mukaan saanut itselleen Espanjan kansalaisuuden. Kolumbian maajoukkuetähti on pelannut vajaat kaksi kautta lainalla Bayern Münchenissä ja tällä hetkellä hänen tulevaisuuden suunnitelmat ovat täysin auki.
Hetken aikaa paluu Real Madridiin näytti jo mahdottomalta, juurikin kansalaisuuteen liittyvistä syistä. La Liga -joukkueilla saa olla rekisteröitynä kolme Euroopan ulkopuolelta tulevaa pelaajaa, mutta nyt James lasketaan myös espanjalaiseksi.
Real Madrid on varannut ensi kauden Euroopan ulkopuolelta tulevien paikat Viníciukselle, Rodrygo Goesille ja Eder Militaolle, joten neljännelle ei olisi enää tilaa.
Real Madridissa on muitakin pelaajia, jotka ovat kotoisin Euroopan ulkopuolelta, mutta esimerkiksi brasilialainen Marcelo ja costaricalainen Keylor Navas ovat jo pitkään omistaneet Espanjan kaksoiskansalaisuuden.
Jamesilla on siis tällä hetkellä kolme vaihtoehtoa tulevaisuutensa suhteen. Siirtyä pysyvästi Bayern Müncheniin, jos saksalaisseura aktivoi osto-optionsa, palata Real Madridiin tai hakea täysin uutta nostetta uralleen muualta. Useissa vaihtoehdoissa päätösvalta ei kuitenkaan ole pelaajalla itsellä vaan seuroilla.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Barcelona nousi takaisin kärkikaksikkoon
- MD: Saudiarabialaisseura haluaa hankkia Marc-André ter Stegenin
- MD: Barcelona valmis luopumaan Robert Lewandowskista
- Relevo: Jan Oblak saattaa jättää Atléticon kesällä – tässä mahdollinen korvaaja
- Ansu Fati herättänyt kiinnostusta La Ligassa – ei kuulu Barcelonan suunnitelmiin
- Marca: Atléticon pelaajat eivät halua João Félixiä takaisin joukkueeseen
- MD: Euroopan suurseurat Barcelona-puolustajan kintereillä
- AS: Gavi palaa pelikentille vasta loppuvuodesta
- Arda Turan kertoi valmennusuransa suuren tavoitteen: ”Vielä liian aikaista…”
- Real Madridin huippulahjakkuus maksimoinut tehonsa pienillä minuuteilla
- Marca: Atléticon pelaajat eivät halua João Félixiä takaisin joukkueeseen
- Relevo: Jan Oblak saattaa jättää Atléticon kesällä – tässä mahdollinen korvaaja
- MD: Barcelona valmis luopumaan Robert Lewandowskista
- Ansu Fati herättänyt kiinnostusta La Ligassa – ei kuulu Barcelonan suunnitelmiin
- AS: Gavi palaa pelikentille vasta loppuvuodesta
- MD: Euroopan suurseurat Barcelona-puolustajan kintereillä
- Real Madridin huippulahjakkuus maksimoinut tehonsa pienillä minuuteilla
- AS: Tästä syystä Vitor Roque on jäänyt olemattomalle vastuulle Barcelonassa
- SER: Bayer Leverkusen haluaa Gironan kapteenin
- Kylian Mbappé yritti houkutella Robert Lewandowskia PSG:hen