Lähde: James haluaa palata Madridiin, mutta Zidane on esteenä – päätyykö mies sittenkin Valioliigaan?
El Chiringuito de Jugones -ohjelman toimittajan Edu Aguirren mukaan pelintekijä James Rodríguez on ilmaissut halunsa lähteä Bayern Münchenistä.
Kolumbialainen on lainalla Real Madridista kesäkuuhun asti. Sopimukseen on kirjattu 42 miljoonan euron osto-optio, jonka Bayern voi halutessaan käyttää.
James on tiettävästi puhunut Bayern-pomo Uli Hoenessin kanssa ja kertonut tälle, että hän tahtoo palata Madridiin. Tuo optio on kuitenkin Aguirren mukaan mahdoton, sillä Real Madridin päävalmentajana toimii Zinédine Zidane.
Saksasta tulleiden tietojen mukaan Bayernin johto haluaa lunastaa Jamesin pysyvästi, mutta nykyinen päävalmentaja Niko Kovać ”epäröi”.
Mikäli James ei jatka Saksassa, madridilaisseuran aikomuksena on kaupata hänet merkittävällä siirtosummalla – noin 70 miljoonalla eurolla – johonkin toiseen seuraan, mahdollisesti Valioliigaan.
James on pelannut Bayernin paidassa 62 ottelua ja tehnyt 15 maalia.
Lähde: AS
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Gerard Piqué pitkitti uraansa Barcelonan vuoksi: ”En usko, että olisin pelannut missään muualla”