Valencian Mestarien liiga -haaveille kolaus – Getafen unelma vahvempana kuin koskaan
Valencia ja Getafe iskivät yhteen Mestallalla sunnuntaina.
Kyseessä oli Valencialle monella tapaa tärkeä kamppailu. Seura täyttää maanantaina 100 vuotta ja Getafe-ottelu oli Valencialle siten juhlakamppailu. Valencia taistelee myös paikasta Mestarien liigaan ensi kaudeksi ja Getafe on samaisessa taistelussa mukana.
Voitto oli ainoa tulos, joka olisi kelvannut Valencialle, mutta Getafe onnistui tyrehdyttämään jatkuvasti isäntien yritykset.
Getafe valitti ensimmäisen jakson lopussa tapahtuneesta tilanteesta, jossa Jaime Mata kaadettiin rangaistusalueen sisällä, mutta tilannetta ei tarkistettu VAR:sta ja peli sai jatkua.
Valencia sai toisella jaksolla jo pallon maaliin Gonçalo Guedesin ansiosta, mutta osuma hylättiin Kévin Gameiron paitsioaseman vuoksi.
Tasapeli oli Getafelle hyvä tulos ja sen näki myös siitä, miten madridilaisseuran päävalmentaja José Bordalás lähestyi kamppailua. Getafe pelasi tuttuun tapaansa aikaa, voitti kaksinkamppailut ja sai pidettyä vastustajan poissa parhaalta maalintekosektorilta.
Getafe jatkaa tasapelin myötä sarjassa neljäntenä kahden pisteen etumatkalla Alavésiin. Getafen otteluohjelma lähtökohtaisesti helpottuu seuraavan viiden viikon ajaksi varsin haastavien otteluiden jälkeen.
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Gerard Piqué pitkitti uraansa Barcelonan vuoksi: ”En usko, että olisin pelannut missään muualla”