Real Madrid katkaisi kahdeksan tuntia kestäneen maalittoman putkensa – hävisi silti kotonaan Levantelle
Real Madrid ja Levante kohtasivat lauantaina Bernabéulla La Ligan yhdeksännen kierroksen toisessa ottelussa.
Kriisissä otteluun lähtenyt Real Madrid sai kamppailuun surkean alun. Levante meni johtoon jo muutaman minuutin jälkeen, kun Raphael Varane ei kyennyt katkomaan keskitystä ja Levanten alkukauden paras pelaaja José Luis Morales pääsi viemään vieraat johtoon.
Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Real Madrid sai lisää kylmää vettä niskaansa. Varane osui kädellään palloon rangaistusalueen rajalla. Aluksi tilanteesta tuomittiin vapaapotku, mutta VAR osallistui peliin ja pallo vietiin pilkulle, josta Roger Martí lisäsi vieraiden johtoa.
Real Madrid hallitsi palloa läpi avausjakson ja loikin useita maalipaikkoja. Isännät osuivat pelissä kolmesti joko tolppaan tai ylärimaan. Real Madridilta hylättiin myös kahdesti maali paitsion merkeissä.
Real Madrid haki vimmatusti maaleja toisella jaksolla ja lopultakin onnistui siinä. Marcelo pääsi tälläämään boksin rajan lähettyviltä Real Madridin maalin päähän. Maali oli Real Madridille ensimmäinen kuukauteen. Real Madridin maaliton putki jäi lopulta kahdeksan tunnin ja yhden minuutin mittaiseksi.
Levanten suurimpana sankarina loisto-ottelun pelanneen Moralesin lisäksi voi pitää maalivahti Oier Olazábalia, joka otti ottelun aikana useita hienoja torjuntoja.
Ottelu oli Real Madridille kolmas peräkkäinen tappio ja viides peräkkäinen voitoton ottelu. Real Madrid kohtaa ensi viikolla Mestarien liigassa Viktoria Plzenin ja sarjassa se matkaa Barcelonan vieraaksi Clásicoon.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Relevo: Luka Modric haluaisi jatkaa Real Madridissa – seura ei tarjoa uutta sopimusta
- Muistatko vielä Alen Halilovićin? Haluaa palata Espanjaan: ”He haluavat myydä minut”
- Jude Bellinghamin tehoilta jatkoi Real Madridin suurta voittoputkea
- Girona teki huippupuolustajasta seuran ennätystarjouksen
- Athletic: Sergio Ramos neuvottelee siirrosta MLS:ään
- Barcelona nousi takaisin kärkikaksikkoon
- MD: Saudiarabialaisseura haluaa hankkia Marc-André ter Stegenin
- MD: Barcelona valmis luopumaan Robert Lewandowskista
- Relevo: Jan Oblak saattaa jättää Atléticon kesällä – tässä mahdollinen korvaaja
- Ansu Fati herättänyt kiinnostusta La Ligassa – ei kuulu Barcelonan suunnitelmiin
- Girona teki huippupuolustajasta seuran ennätystarjouksen
- Jude Bellinghamin tehoilta jatkoi Real Madridin suurta voittoputkea
- Athletic: Sergio Ramos neuvottelee siirrosta MLS:ään
- MD: Barcelona valmis luopumaan Robert Lewandowskista
- Marca: Atléticon pelaajat eivät halua João Félixiä takaisin joukkueeseen
- Relevo: Jan Oblak saattaa jättää Atléticon kesällä – tässä mahdollinen korvaaja
- MD: Saudiarabialaisseura haluaa hankkia Marc-André ter Stegenin
- Barcelona nousi takaisin kärkikaksikkoon
- Arda Turan kertoi valmennusuransa suuren tavoitteen: ”Vielä liian aikaista…”
- MD: Euroopan suurseurat Barcelona-puolustajan kintereillä