Mestaruusputkessa oleva Antoine Griezmann: ”Nyt tiedän päätökseni olleen oikea”
Ranskalaistähti Antoine Griezmannin henkilökohtainen osaaminen on saanut kiitosta osakseen jo pitkään, mutta pitkään kaikenlaiset joukkuepalkinnot kiersivät hänet kaukaa. Viimeisten kolmen kuukauden aikana kaikki on kuitenkin muuttunut. Ensin Griezmann voitti Atlético Madridin kanssa Eurooppa-liigan, sitten Ranskan paidassa maailmanmestaruuden ja viimeksi keskiviikkona UEFA:n Supercupissa kaatui paikallisvastustaja Real Madrid.
Griezmann otettiin pelissä vaihtoon ennen täyttä aikaa, eikä hän kuulunut ottelun ratkaisupelaajiin. Mies oli kuitenkin silmin nähden onnellinen joukkueensa menestyksestä. Varmemmaksi vakuudeksi Griezmann vakuutteli, ettei jäänyt katumaan päätöstään olla lähtemättä Barcelonaan.
– Jäin tänne, koska meneillään on hyvä projekti. Luotan tähän seuraan ja ”Choloon” (toim. huom. valmentaja Diego Simeoneen). Tänään näin, etten tehnyt väärää päätöstä, Griezmann totesi Movistarin haastattelussa.
– Tämä oli joukkueen viides peli, ja ensimmäinen kilpailullinen. Teimme ankarasti töitä. Vaihtomiehet käänsivät ottelun kulun. Meidän pitää vain jatkaa näin, sillä olemme mahtava ryhmä.
Omaa pelikuntoaan Griezmann ei pidä vielä aivan riittävänä.
– Olin hieman uupunut, sillä tämä oli vasta toinen pelini.
Lähde: AS
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Gerard Piqué pitkitti uraansa Barcelonan vuoksi: ”En usko, että olisin pelannut missään muualla”