Real Madrid putosi keskiviikkoiltana Copa del Reyssä piskuiselle Leganésille vierasmaalisäännöllä.

Viime kaudella Zinédine Zidanen ryhmä putosi kyseisestä kilpailusta samassa vaiheessa, mutta tuolloin asia ei juurikaan haitannut. Joukkue oli La Ligan kärjessä ja Mestarien liigassa kaikki näytti hyvältä.

Tällä kertaa tilanne on päinvastainen. La Liga -kausi on mestaruuskamppailun osalta ollut ohi jo pitkään ja Mestarien liigassakin kertoimet menestykseen ovat huomattavasti pienemmät. Tämän seurauksena Copa del Reyn arvo oli tällä kaudella huomattavasti suurempi kuin vuosi sitten.

Enää yksi pelastusrengas jäljellä

Nyt Copa del Rey tarjosi pelastusrenkaan surkeasti edenneeseen kauteen. Jos joukkue olisi onnistunut etenemään neljän parhaan joukkoon, olisi se todennäköisesti alkanut peluuttamaan kilpailussa ykkösmiehistöään ja antamaan kaikkensa tämän kilpailun voittamiseksi, sillä pokaali on aina pokaali.

Nyt putoamisen myötä pokaali on enää tarjolla Mestarien liigasta. Toki joukkue voitti alkukaudesta kaksi Supercupia, mutta niihin selviytyminen oli hienon viime kauden ansiota.

Miltä tilanne näyttää Mestarien liigan suhteen? Vaikealta. Joukkueen kausi voi pahimmassa mahdollisessa tapauksessa olla ohi jo kolmen viikon kuluttua, kun se kohtaa Paris Saint-Germainin pudotuspelien ensimmäisessä osaottelussa.

Viime kaudella PSG voitti saman kilpailun samassa vaiheessa Barcelonan 4-0 ja siinä missä Barcelona onnistui nousemaan lähes mahdottomasta tilanteesta, tarkoittaisi vastaavanlainen tulos tämän kauden Real Madridin kohdalla putoamista.

PSG on oppinut viime vuodesta

Joukkue tarvitsee ensimmäisestä osaottelusta hyvän tuloksen. Se ei voi laskea asioita sen varaan, että se suorittaa ihmenousun toisessa osaottelussa, joka pelataan Pariisissa.

PSG on vuoden verran kypsempi joukkue ja he ovat varmasti käsitelleet viime vuoden sulamistaan rakentavasti. He ovat myös vahvistuneet kesän pelaajamarkkinoilla ja Unai Emery on saanut joukkueen pelaamaan paremmin.

Real Madridilla tilanne ei ole samanlainen. Tulokset ovat heikkoja ja keskiviikkoillan kaltaisilla peliesityksillä se ei ansaitse parempaa. Zinédine Zidanen miehistö lähtee PSG-ottelupariin altavastaajana, mutta sen on pakko onnistua tai muuten joukkueen kausi on epäonnistunut lähes kaikilla mahdollisilla tavoilla jo helmikuussa.

Jeremias Fisk
@MonsieurFisk