Kylian Mbappén kärsivällisyys lopussa? La Liga -jättien tavoittelema suurlupaus tappeli harjoituksissa
18-vuotias hyökkääjä Kylian Mbappé latoi viime keväänä AS Monacolle maaleja liukuhihnalta ja nousi pikavauhtia jalkapallomaailman tietoisuuteen. Tänä kesänä nuoren ranskalaisen on uskottu vaihtavan maisemaa, ja mies on yhdistetty huhuissa etenkin Real Madridiin, mutta myös Barcelonaan, PSG:hen ja muutamiin johtaviin valioliigaseuroihin.
Uuden kauden alku on kuitenkin ollut vaikea. Mbappé on pelannut toistaiseksi vain Ranskan Supercupissa sekä ainoastaan yhdessä kolmesta Ligue 1 -ottelusta, eikä kummassakaan pelissä täysiä minuutteja. Menneen viikonlopun Metz-ottelun Mbappé sai jälleen seurata kokonaisuudessaan sivusta.
Nyt L’Equipe kertoo, että tuorein penkitys saattoi johtua viime tiistaina Monacon harjoituksissa sattuneesta välikohtauksesta. Lehden tietojen mukaan Mbappé oli aloittanut treeneissä tappelun pelikaveri Andrea Raggin kanssa.
Nujakan seurauksena Monacon valmentaja Leonardo Jardim lähetti Mbappén suihkuun kesken treenien, mutta nuori suurlupauspa ei suostunutkaan lähtemään. Niinpä Jardim ratkaisi tilanteen toisella tavalla, ja siirsi koko muun joukkueen jatkamaan harjoituksia toiselle treenikentölle.
L’Equipen mukaan käsirysy ja Mbappén kiukuttelu on saattanut vauhdittaa Monacon huhuttuja neuvotteluja Mbappén siirrosta PSG:hen, sillä nuoresta miehestä on muodostumassa joukkueelle pienimuotoinen ongelma.
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Gerard Piqué pitkitti uraansa Barcelonan vuoksi: ”En usko, että olisin pelannut missään muualla”