Barcelona tarkkailee euroopanmestaruuden voittanutta portugalilaispuolustajaa
Kuva: Getty Images
Barcelonan kausi 2016-2017 on mennyt enemmän tai vähemmän alakanttiin, ja yhtenä ongelmallisimmista pelipaikoista on pidetty oikean laitapuolustajan tonttia. Keskikenttäpelaajan koulutuksen saanut Sergi Roberto ei ole yltänyt säännöllisesti aiemmin pelipaikalla nähdyn Dani Alvesin tasolle ja pikkuhiljaa vauhtiin päässyt Aleix Vidal loukkasi äskettäin nilkkansa ja on loppukauden sivussa.
Katalaanijättiläinen hakeekin puolustuksensa oikealle laidalle uutta luottopelaajaa, ja The Telegraphin mukaan etsivän katseet kohdistuvat tällä hetkellä Southamptoniin. ”Pyhimysten” 25-vuotias portugalilainen Cédric Soares on kiinnittänyt hyvillä otteillaan Barcelonan huomion.
Soares voitti viime kesänä Portugalin paidassa euroopanmestaruuden ja häntä pidetään pelityyliltään mainiosti Barcelonaan sopivana pelaajana. Myös Southamptonissa peli on kulkenut. Tammikuussa tehdyn tilastokatsauksen mukaan Soares oli koko Valioliigan neljänneksi tarkin keskittäjä.
Southampton hankki Soaresin Sporting Lissabonista kesällä 2015 5,5 miljoonan euron siirtosummalla. Hän on noussut tärkeäksi mieheksi joukkueen puolustuslinjassa eikä Southamptonin uskota luopuvan laitapakistaan halvalla. Soaresin viime kesänä solmima jatkosopimus ulottuu kesään 2020 saakka, ja The Telegraph uskoo, että Barcelona saisi pulittaa pelaajasta siirtokorvauksena vähintään 17,6 miljoonaa euroa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Nyt tipahti kova väite Lamine Yamalista
- Barcelonasta kajahti hyviä ja huonoja uutisia El Clásicon alla
- Real Madridin hyökkääjä lähtökuopissa – Alonso: ”Hänen on oltava kärsivällinen”
- Real Madrid isossa ottelussa Mestarien liigassa – Jude Bellingham sankarina
- Kylmä suihku – Athletic Bilbao heräsi Mestarien liigassa
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Barcelonan La Liga -peliä ei viedäkään Miamiin
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Barcelonasta kajahti hyviä ja huonoja uutisia El Clásicon alla
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- Real Madrid isossa ottelussa Mestarien liigassa – Jude Bellingham sankarina
- Real Madridin hyökkääjä lähtökuopissa – Alonso: ”Hänen on oltava kärsivällinen”
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Kylmä suihku – Athletic Bilbao heräsi Mestarien liigassa
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- Nyt tipahti kova väite Lamine Yamalista
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia