Vahvistus: Nolito siirtyy Manchester Cityyn
Noliton siirto Celta Vigosta Manchester Cityyn on vahvistunut. Valioliiga-seura tiedotti asiasta verkkosivuillaan.
29-vuotiaan Noliton sopimus kattaa seuraavat neljä vuotta. Siirtokorvausta ei julkistettu, mutta mitä todennäköisimmin City maksaa ulosostopykälän mukaisen 18 miljoonan euron korvauksen.
– Pep Guardiola on mielestäni maailman parhaita valmentajia. Hän tietää pelistä paljon, ja hän auttaa minua kehittymään pelaajana, Nolito sanoi.
Nolito pelasi viime kaudella La Ligassa 29 ottelua. Maaleja syntyi 12 ja maalisyöttöjä seitsemän. Espanjan maajoukkueessa Nolito on pelannut 13 kertaa. EM-kisoissa hän oli avauksessa Espanjan kaikissa neljässä ottelussa.
Toimittajan sana
Isku on Celtalle iso, mutta se oli odotettavissa. Nyt kysymys kuuluu, miten Celta pystyy paikkaamaan parhaan hyökkäyspään pelaajansa jättämän aukon. Viime kaudella Nolitoa paikkasi vasempana laitahyökkääjänä Theo Bongonda. Mitä todennäköisimmin Celta hakee siirtomarkkinoilta kovemman luokan tekijää Noliton tilalle.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Nachon palkkapyyntö voi koitua ongelmaksi seuran etsinnässä
- Vitor Roquen agentti uhkailee Barcelonaa hyökkääjän lähdöllä – Xavi: ”En ymmärrä”
- Tässä ehdokkaat La Ligan kauden parhaaksi pelaajaksi
- Relevo: Pitkäaikainen luottopelaaja jättää Atléticon kesällä
- Relevo: Luka Modric haluaisi jatkaa Real Madridissa – seura ei tarjoa uutta sopimusta
- Muistatko vielä Alen Halilovićin? Haluaa palata Espanjaan: ”He haluavat myydä minut”
- Jude Bellinghamin tehoilta jatkoi Real Madridin suurta voittoputkea
- Girona teki huippupuolustajasta seuran ennätystarjouksen
- Athletic: Sergio Ramos neuvottelee siirrosta MLS:ään
- Barcelona nousi takaisin kärkikaksikkoon

- MD: Barcelona valmis luopumaan Robert Lewandowskista
- Marca: Atléticon pelaajat eivät halua João Félixiä takaisin joukkueeseen
- Relevo: Jan Oblak saattaa jättää Atléticon kesällä – tässä mahdollinen korvaaja
- Barcelona nousi takaisin kärkikaksikkoon
- Relevo: Pitkäaikainen luottopelaaja jättää Atléticon kesällä