Borussia Dortmundin urheilujohtaja Michael Zorc myönsi sunnuntaina, että Borussia Dortmund on valmis keskustelemaan brassilupaus Reinierin kaksivuotisen lainasopimuksen purkamisesta etuajassa, jos pelaaja sitä itse pyytää. Omasta aloitteestaan Dortmund ei aio näin toimia, vaan on halukas Real Madridin omistaman Reinierin yhä pitämään. Ongelma vain on, että nuorukainen on saanut kauden aikana peliaikaa vain surkeat 136 minuuttia.

Espanjalaislehti ABC kertoo nyt, että yksi mahdollinen Reinierin uusi seura voisi olla La Ligan häntäpäässä taisteleva Real Valladolid. Valladolidin puheenjohtaja Ronaldo on läheisissä väleissä Real Madridin nokkamiehen Florentino Pérezin kanssa. Siksi Ronaldolla uskotaan olevan hyvät mahdollisuudet saada Reinier lainalle joukkueeseensa tammikuun siirtoikkunassa. Pérezinkin toive on, että Reinier lähtisi Dortmundista, jossa hän ei saa peliaikaa.

Ensi viikolla 19 vuotta täyttävä Reinier siirtyi Real Madridiin vuosi sitten brasilialaisesta Flamengosta vajaan 30 miljoonan euron siirtosummalla, mutta toistaiseksi läpimurto Euroopassa ei ole onnistunut. Niinpä nuorelle keskikenttäpelaajalle etsitään nyt seuraa, jossa vastuuta on reilummin tarjolla.

Real Madrid aikoo aktivoitua myös Luka Jovicin suhteen, sillä serbihyökkääjälle ei ole joukkueessa suurta roolia tarjolla. Zinédine Zidane on jo antanut siunauksensa Jovicin lainaamiselle muualle.

[readmore from=Real-Madrid]

Jovic on pelannut Real Madridissa tällä kaudella vain viidessä ottelussa, yhteensä 208 minuuttia. Maaleja ei ole syntynyt yhtään. Viimeisestä ottelusta on kulunut jo yli kaksi kuukautta, sillä edellisen kerran Jovic pelasi Zidanen joukkueessa 8.11., kun Real Madrid hävisi Valencialle Mestallalla 1-4. Tuolloin peliaikaa herui seitsemän minuuttia.

Jovicin todennäköisimpinä osoitteina pidetään AC Milania, Eintracht Frankfurtia ja Valioliigaa. Eintracht Frankfurtin valmentaja Adi Hütter on kuitenkin jo varoitellut, ettei seuralla olisi resursseja Jovicin korkeaan palkkaan.