Barcelonan uudelleenrakennuksen odotetaan jatkuvan tulevana kesänä.

Viime kesänä seura aloitti kulupuolen leikkaukset kauppaamalla alehintaan kovapalkkaisia pelaajia, kuten Luis Suárezin, Ivan Rakiticin ja Arturo Vidalin. Kirjanpitoa kikkailtiin parempaan kuntoon myös Arthur-Miralem Pjanic -vaihtokaupalla.

Pjanicille siirtyminen Barcelonaan ei tuonut mitään hyvää. Hiljattain 31 vuotta täyttänyt bosnialainen on jäänyt hyvin pieneen rooliin Ronald Koemanin alaisuudessa. Pelejä on sinänsä kertynyt 28, mutta esimerkiksi La Ligassa Pjanic on pelannut vain 599 minuuttia. Se vastaa alle seitsemää täyttä ottelua. Viimeksi Pjanic pelasi noin kaksi kuukautta sitten.

On hyvin mahdollista, että Barcelona pyrkii kesällä kerryttämään varojaan myymällä Pjanicin. Katalonialaislehti Sport kertoo, että jo kaksi suurseuraa – Chelsea ja Internazionale – on kysellyt Pjanicin saatavuutta.

Sportin tietojen mukaan Pjanic on valmis lähtemään sopivan tarjouksen koittaessa, mutta toisaalta hänelle ei olisi ongelma myöskään jäädä Barcaan.

Sportin mukaan on mahdollista, että Barcelona yrittäisi nostaa Pjanicin siirtomarkkina-arvoa lainaamalla pelaajan ensi kaudeksi muualle. Keskikenttämiehen siirtomarkkina-arvo kun on romahtanut pahasti reilun vuoden aikana. Vielä joulukuussa 2019 Transfermarkt arvioi Pjanicin arvoksi 70 miljoonaa euroa. Nyt TM:n mukaan Pjanicin arvo on enää 28 miljoonaa.

Hätäisiä päätöksiä Pjanicin suhteen ei aiota tehdä, vaan osapuolet istuvat kauden päätteeksi alas miettimään vaihtoehtoja.