Leo Messi ohjeistaa Ousmane Dembéléä muuttumaan ammattilaiseksi – ”Hänen on haluttava menestyä täällä”

Ousmane Dembélé on parhaillaan loukkaantuneena.
22-vuotias ranskalainen loukkasi itseään kauden avausottelussa Athleticia vastaan. Vasemman laiturin on määrä palata syys-lokakuun vaiheessa pelikentille.
Dembélé siirtyi kaksi vuotta sitten Dortmundista Barcelonaan, mutta ei ole onnistunut täyttämään hänelle asetettuja odotuksia.
Dembéléä on syytetty myös ammattimattomuudestaan, sillä laituri on muutamaan kertaan jättänyt saapumatta harjoituksiin nukuttuaan pommiin. Kuukausi sitten Dembélé ei huomannut saaneensa astetta pahemman nilkkavamman ja matkusti Athletic-ottelun jälkeen Ranskaan. Barcelona sai tarkemmat tiedot Dembélén loukkaantumisesta vasta muutamaa päivää myöhemmin.
Barcelonan kapteeni Leo Messi kertoi mietteensä Dembéléstä Sportin haastattelussa.
– Näen hänellä uskomattomat taidot. Hän voi yltää jalkapallossa sinne, mihin ikinä haluaakaan. Ousmane on hyvin nuori ja alkanut kausi on hänelle elintärkeä, jotta hän voi ottaa sen odotetun askeleen eteenpäin. Sitä kannattajat haluavat. Hänen olisi muututtava ammattilaiseksi ja haluttava menestyä täällä, Messi muistutti.
– Toivottavasti hänellä ei ole edellisten kausien tapaista huonoa onnea loukkaantumisten kanssa. Hän loukkaantui juuri silloin, kun me häntä eniten tarvitsimme. Toivottavasti se ei tapahdu uudelleen ja hän kykenee näyttämään taitonsa. Hänellä sitä riittää. Pelaajana puhumme huippuyksilöstä.
LUE MYÖS: Messi analysoi Atléticon ja Real Madridin siirtoikkunoita
LUE MYÖS: Messi kertoi mietteensä Ernesto Valverden tilanteesta
LUE MYÖS: Messin mietteet Neymar-tapauksesta
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa