PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
Ranskalainen supertähti Kylian Mbappé on luopunut kanteestaan entistä seuraansa Paris Saint-Germainia vastaan. L’Équipe kertoo asiasta verkkosivuillaan.
Nykyisin Real Madridia edustava Mbappé katsoi toukokuussa jättämässään kanteessa, että PSG olisi syyllistynyt kiristykseen vuoden 2022 jatkosopimusneuvotteluissa. Ennen uuden sopimuksen solmimista Mbappé oli suljettu edustuskokoonpanon ulkopuolelle.
L’Équipe väittää, että Mbappén ja PSG:n tulehtuneet välit ovat keväästä lientyneet ja se olisi syy Mbappén päätökselle.
Tästä huolimatta Mbappé, 26, vaatii edelleen työtuomioistuimessa 55 miljoonaa euroa, jotka PSG jätti hänen mukaansa maksamatta kolmelta viimeiseltä kuukaudelta kaudella 2023–24.
Pariisilaisseuran puolustus perustelee ratkaisua sillä, että Mbappé oli suullisesti luvannut siirtyä pois ennen sopimuksen umpeutumista.
Koska Mbappé pelasi PSG:ssä sopimuksensa määräaikaan saakka 2024, Real Madridin ei tarvinnut maksaa hänestä siirtokorvausta. Mbappé sai myös neuvoteltua itselleen paremman sopimuksen.
Mbappén johtama Real Madrid pelaa keskiviikkona PSG:tä vastaan paikasta seurajoukkueiden MM-kilpailujen loppuottelussa. Ranskalaistähti on pelannut turnauksessa yhteensä vain 45 minuuttia vatsapöpön takia. Hän teki kuitenkin voittomaalin puolivälierässä, kun Real otti Borussia Dortmundista 3–2-voiton.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- MM-katastrofi katkaisi kamelin selän: Villarrealin avainpelaaja rajasi itsensä ulos maajoukkueesta
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä