Palkkakatto jalkapalloon vai ei? – Espanjalaislegenda antoi oman näkemyksensä
Kuva: Getty Images
Laliiga.com osallistui helmikuussa La Ligan järjestämään etämediatilaisuuteen, jossa haastateltavaksi saatiin takavuosien jalkapallolegenda, sarjan nykyinen lähettiläs Gaizka Mendieta. Kysyimme 46-vuotiaalta Mendietalta muun muassa sitä, miten hän näkee eurooppalaisen huippujalkapalloilun kehityksen taloudellisessa mielessä.
Otsikoihin olivat tuoreeltaan nousseet Lionel Messin jättiansiot (555 miljoonaa euroa neljässä vuodessa) ja Mendietan entisen seuran (kausi 2002-2003) Barcelonan massiivinen velkataakka. Erittäin mittavat ovat myös muun muassa Real Madridin ja Mendietan uran tärkeimmän seuran Valencian velat. Kaikille on selvää, että koronakriisi on pannut seurojen talouden vain entistä ahtaammalle.
Saksan ylimpiä sarjatasoja hallinnoivan DFL:n puheenjohtaja Christian Seifert esitti helmikuussa yleisluontoista palkkakattoa eurooppalaiseen jalkapalloiluun turvaamaan seurojen ja sarjojen taloudellista vakautta. Seura- ja pelaajakohtainen palkkakatto ei ole eurooppalaisiin urheilusarjoihin kuulunut, eikä ole välttämättä työoikeudellisestikaan mutkaton juttu.
Yhdysvaltain ammattilaisurheilusarjoissa yli lajirajojen palkkakattoa kuitenkin sovelletaan. Mendieta ei silti usko sen toteutumiseen Euroopassa.
– Elämme ehdottomasti poikkeuksellisia aikoja, sillä pandemia on vaikuttanut massivisesti seurojen taloustilanteisiin. Seuroilla on suuria vaikeuksia sopeutua tämänhetkisiin, uusiin budjetteihin, Mendieta myöntää.
– Mielestäni seurat ovat kuitenkin pärjänneet melko hyvin. Jokainen seura on maksimoinut omat resurssinsa ja yrittänyt sopeutua niin hyvin kuin suinkin mahdollista.
Mendieta uskoo, että poikkeusolojen kokemuksilla tulee olemaan merkittävä vaikutuksensa jalkapalloilun kehitykseen myös tulevina vuosina.
– Elämme aikoja, joiden tapahtumia on vaikea ennustaa. Kun tilanne normalisoituu, emme tiedä, mikä vaikutus tällä kaikella on sponsoreihin, TV-yhtiöihin, stadioneihin sun muuhun. Ne ovat seurojen tärkeimpiä tulonlähteitä.
– Palkkakatosta eurooppalaisessa jalkapalloilussa en silti olisi niin varma. Jalkapallon toimintakulttuuri on ollut täällä vuosien ajan täysin erilainen kuin Yhdysvalloissa. En vertaisi tilannetta MLS:ään, vaan viihdealan toimijoina pikemminkin NBA:han tai NFL:ään. En kiellä, etteikö se (palkkakatto) voisi joskus toteutua, mutta eurooppalaisen jalkapallon historia ja kulttuuri on erilainen kuin Pohjois-Amerikan.
Mendietan mielestä La Ligan oma palkkakattosääntely on riittävän hyvä turva seuroille kriisinkin keskellä. Sillä ei säännellä pelaajakohtaisia ansioita, vaan asetetaan kullekin seuralle yläraja, jonka seura voi maksaa koko henkilöstölleen pelaajista taustajoukkoihin. Mendieta sanoo, että muutenkin tasoittunut tulonjako on myös mahdollistanut pienempien seurojen kasvun.
– Etenkin La Ligassa seurojen menoja säännellään siten, että ne pysyvät taloudellisesti terveinä. Seuroilla ei ole velkaa ja niiden talous on tasapainossa. Tulonjako on sellainen, että se on mahdollistanut seurojen kasvun viimeisten 3-4 vuoden aikana. Se tekee sarjasta kilpailukykyisemmän, Mendieta lisää.
LUE MYÖS:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle