Eden Hazardin siirtohuhut vahvistuvat – Belgian päävalmentaja heitti vettä myllyyn: ”Nyt olisi oikea aika siirtyä”
Belgian maajoukkueen päävalmentaja Roberto Martínez kertoi olevansa sitä mieltä, että Eden Hazardin olisi nyt hyvä aika siirtyä Chelseasta pois. Hazard pelasi vahvan MM-turnauksen Belgian kanssa voittaen pronssia.
Real Madrid on ollut siirtohuhujen mukaan jo pidemmän aikaa kiinnostunut Eden Hazardista. Real Madrid menetti myös juuri Cristiano Ronaldon Juventukseen, joten Hazardin kaltaiselle tähtipelaajalle voisi olla tilausta.
– Uskon, että nyt olisi oikea aika siirtyä (pois Chelseasta). Belgian kanssa hän osoitti kypsyytensä ja johtajuutensa lisättynä huipputalenttiin. Uskon, että hän voi pelata missä tahansa seurassa, Martínez sanoi El Larguero -ohjelmassa Cadena Ser -radiokanavalla.
Martínez uskoo, että Chelsea on saanut jo useamman tarjouksen ja uteluita Hazardista.
– Olen varma siitä, koska Eden on yksi sellaisista pelaajista, jonka taidot perustuvat yksilötaitoon.
Hazard on ollut MM-turnauksen aikana melko vähäsanainen vielä siirtokuvioistaan. Pronssipelin jälkeen mies kuitenkin myönsi, että vaihtelu voisi tehdä hyvää.
– Kuuden Chelseassa vietetyn upean vuoden jälkeen voisi olla aika kokeilla jotain uutta. MM-turnauksen jälkeen päätän haluanko jäädä vai siirtyä, mutta Chelsea tekee lopullisen päätöksen siitä, päästävätkö he minua pois, Hazard totesi.
- Saksan huippuseura kiinnostunut Betis-hyökkääjästä
- La Liga -vahti loukkaantui pahasti saatuaan pitkään odotetun mahdollisuuden – toipumisajasta karu arvio
- Courtois vai Lunin Mestarien liigan ratkaisupeliin? Näin vastasi Carlo Ancelotti
- Real Madrid saa pokaalinsa ilman yleisöä – taustalla hieno ele
- Bernardo Silva asetti Barcelonalle ja kumppaneille takarajan
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Courtois vai Lunin Mestarien liigan ratkaisupeliin? Näin vastasi Carlo Ancelotti
- Real Madrid saa pokaalinsa ilman yleisöä – taustalla hieno ele
- La Liga -vahti loukkaantui pahasti saatuaan pitkään odotetun mahdollisuuden – toipumisajasta karu arvio
- Bernardo Silva asetti Barcelonalle ja kumppaneille takarajan
- Saksan huippuseura kiinnostunut Betis-hyökkääjästä
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen