Sergio Ramos hurjassa maalivireessä Espanjan paidassa – nousi maansa historian 10. parhaaksi maalintekijäksi
Kuva: Getty Images
Espanjan maajoukkueen kapteeni Sergio Ramos onnistui torstaina jälleen maalinteossa, kun Espanja voitti Romanian 2-1-lukemin EM-karsinnoissa (ottelusta tarkemmin TÄSTÄ).
Ramos on tehnyt kyseisen osuman myötä yhdeksässä edellisessä maaottelussaan puolustajalle huimat kahdeksan maalia. Toki tulee huomioida, että Real Madrid -tähti kantaa nykyään päävastuun joukkueen rangaistuspotkuista.
Ramos on nyt tehnyt yhteensä 21 maalia Espanjan paidassa. Määrä oikeuttaa jaettuun 10. sijaan maan parhaiden maalintekijöiden listalla.
Espanjan maajoukkueen top 10 -maalintekijät
1. David Villa, 59 maalia 2. Raúl, 44 3. Fernando Torres, 38 4. David Silva, 35 5. Fernando Hierro, 29 6. Fernando Morientes, 27 7. Emilio Butragueño, 26 8. Alfredo di Stefano, 23 9. Julio Salinas, 22 10. Sergio Ramos ja Michel, 21LUE MYÖS:
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset