Espanja jatkoi EM-karsintaurakkaansa puhtaalla pelillä – ykkösmaalivahti vaihtunut pysyvästi?
Kuva: Getty Images
Espanja voitti torstai-iltana Romanian vieraskentällä EM-karsintojen viidennellä ottelukierroksella maalein 2-1.
Espanjan maaleista vastasivat Sergio Ramos ja Paco Alcácer. Ramos iski Espanjan johtoon pilkulta puolen tunnin kohdalla ja Alcácer vei vieraat kahden maalin etumatkalle toisella jaksolla.
Romanian ainokaisen teki lapsuutensa ja suuren osan ammattilaisurastaan Espanjassa viettänyt Florin Andone.
Kepa Arrizabalaga oli jo neljättä kertaa peräkkäin Espanjan maalilla ja espanjalaismediat puhuvat Kepasta jo pysyvänä ykkösmaalivahtina. David de Gea on seurannut kyseiset ottelut penkiltä käsin. De Gea ei ole onnistunut vakuuttamaan aiemmissa pelaamissaan maaotteluissa ja on menettänyt paikkansa Chelseaa seuratasolla edustavalle Kepalle.
Espanja on voittanut tähän mennessä kaikki viisi pelaamaansa EM-karsintaottelua. Espanja isännöi sunnuntaina Gijónissa Färsaaria.
LUE MYÖS:
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden