Pelikavereilta suitsutusta kahdelle Barcan sankarille – ”Ilmiömäinen”

Kun Barcelona kukisti sunnuntai-iltana Atlético Madridin vieraissa 1-0, oli joukkueella kaksi suurta sankaria. Voittomaali oli Lionel Messin käsialaa, ja saksalaisvahti Marc-André esitti useita huipputorjuntoja. Pelikaverit olivatkin kaksikolle kiitoksen velkaa.
– Sen jälkeen, kun olimme pelanneet monia huonoja vieraspelejä ja päästäneet maaleja, Marcin esitys oli ilmiömäinen, Luis Suárez kehaisi pelin jälkeen AS:n mukaan.
– Meillä on myös bonus, että riveissämme on maailman paras pelaaja. Tämä voitto on kuitenkin koko joukkueen.
Suárez kommentoi myös Antoine Griezmannin entiseltä kotiyleisöltään saamaa tulenkatkuista vastaanottoa.
– Hän tiesi, millaiseen tilanteeseen saattaa tänään joutua, mutta hänen omatuntonsa on puhdas. Griezmann tulee olemaan Atléticolle aina kiitollinen. Tällaista sattuu meille kaikille, mutta olemme ammattilaisia, Suárez kuittasi.
Sergi Roberto muistutti pelin jälkeen puolestaan, että vaikka Barcelona jatkaakin sarjakärjessä, on työtä edessä vielä paljon.
[readmore from=Barcelona]
– Tänään meillä oli vaikeuksia, mutta sarjoja ratkaistaan tällaisissa peleissä. La Ligaa on kuitenkin vielä valtavan paljon jäljellä. Emme voi ajatella vain Real Madridia, vaan myös Sevilla taistelee mestaruudesta.
– Tämä voitto oli koko joukkueen työn tulosta. Marc pelasti pari palloa maaliviivalta ja sitten Leo ratkaisi pelin yksilösuorituksellaan, Sergi Roberto summasi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi