Espanjalaislehti Marca uutisoi, että Real Madridin ranskalaista keskikenttää Eduardo Camavingaa kaupitellaan nyt Englantiin. Joukkue, johon hänet on tarjottu on Manchester City. Marcan mukaan seurat ovat käyneet jo suoria keskusteluja. Myös José Mourinho olisi Marcan mukaan valmis luopumaan pelaajasta.

23-vuotias Eduardo Camavinga ei ole vielä yltänyt sille tasolle, jota Real Madridissa häneltä odotetaan. Alun perin hänet ja Aurélien Tchouaméni hankittiin Luka Modrićin ja Toni Kroosin seuraajiksi tulevaisuutta silmällä pitäen. Modrićin ja Kroosin roolit ovat oikeastaan menneet Jude Bellinghamille ja Federico Valverdelle, vaikka hekään eivät ole pelityyliltään samanlaisia, kuin madridilaislegendat.

Tosin erona Camavingaan ja Tchouaméniin, Bellingham ja Valverde ovat osoittaneet kuuluvansa maailman parhaimpien keskikenttien joukkoon jo vuosia. Heidän tasonsa ei vaihtele ja nyt mediakin on alkanut MM-kisojen myötä ymmärtämään, kuinka laadukas pelaaja Bellingham on.

Kumpikaan ranskalaisista ei ole vielä täysin lunastanut odotuksiaan, vaikka Tchouaméni on ajoittain näyttänyt kuuluvansa maailman parhaiden keskikenttäpelaajien joukkoon. Molemmilta ranskalaispelaajilta puuttuu erinomainen syöttötaito eteenpäin. Keskinkertaisuus sillä osa-alueella ei riitä Real Madridin kokoisessa seurassa.

Camavingan suurin haaste on ollut epätasaisuus. Parhaimmillaan hän on kaikkialla kentällä, erinomainen puolustussuuntaan ja vakuuttava pallollisena. Näissä hetkissä hän on parhaimmillaan yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista. Huonoina päivinä hän sen sijaan näyttää ajoittain olevan hukassa kentällä, ja myös hänen virheensä ovat turhan usein harkitsemattomia. Hänet myös jätettiin ulos Ranskan MM-joukkueesta.

Manchester City on vahvistanut keskikenttäänsä viime aikoina merkittävästi, ja seura varmisti tällä viikolla Elliott Andersonin siirron yli 100 miljoonalla punnalla. Lisäksi Marokon nuoreen lupaukseen Ayyoub Bouaddi on liitetty siirtohuhuja Manchesteriin. Camavingan potentiaali on edelleen valtava, sillä hän on vasta 23-vuotias, mutta Real Madridissa mahdollisuudet ovat rajalliset. City seuraa tilannetta tarkasti.

Linkki julkaisuun.

433

@433
🚨 𝐁𝐑𝐄𝐀𝐊𝐈𝐍𝐆: Real Madrid have 𝐎𝐅𝐅𝐄𝐑𝐄𝐃 Eduardo Camavinga to Manchester City ⚠️

There have been direct contacts between the two clubs in recent hours, per @MatteMoretto and @marca.

City are looking to strengthen their midfield, with Elliot Anderson expected to be

LUE MYÖS: