Diego Simeone Barcelonan valituksesta: ”Olemme tottuneet näihin Madridissa”
FC Barcelona tiedotti torstaina seuran verkkosivuilla jättäneensä virallisen valituksen Atlético Madrid -ottelun tuomaritoiminnasta.
Valitus koskee yksittäistä tilannetta, jossa Atléticon Marc Pubill pysäytti pallon kädellään joukkueensa avatessa peliä alhaalta.
Atléticon päävalmentaja Diego Simeone on nyt kommentoinut Barcelonan tekemää valitusta UEFAlle, kertoo AS.
– Olemme Madridissa tottuneet tällaisiin tilanteisiin. Tämä ei vaikuta meihin millään tavalla, Simeone totesi.
Kommenteillaan Simeone viittasi tuomariratkaisuihin, joiden on aiemmin koettu suosineen Real Madridia.
Tapauksia on nähty esimerkiksi kuluvan kauden aikana. Atlético ei ollut tyytyväinen siihen, että Federico Valverde selvisi vain yhden ottelun pelikiellolla joukkueiden viimeisimmässä kohtaamisessa maaliskuussa.
Ottelussa Valverde taklasi Atléticon Álex Baenaa ilman yritystä pelata palloa.
Simeonelta kysyttiin myös valituksista, joita Atlético on menneisyydessä tehnyt.
– Tietenkin mekin valitamme joskus, se on täysin oikeutettua.
Atlético kohtaa Sevillan huomenna lauantaina, jonka jälkeen se valmistautuu puolivälieräparin toiseen osaan Barcelonaa vastaan. Madridilaiset voittivat kohua nostaneen ensimmäisen osaottelun Camp Noulla lukemin 2–0.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti