Xabi Alonso haluaa ulosajetun Real Madridin puolustajan ottavan opiksi: ”On tärkeää, että hän tietää sen”

Xabi Alonso haluaa Raúl Asencion oppivan virheestään. Real Madridin toppari sai suoran punaisen kortin seurajoukkueiden MM-turnauksen toisessa ottelussa meksikolaista Pachucaa vastaan Yhdysvalloissa Pohjois-Carolinassa sunnuntaina.
Real Madrid nappasi ottelussa 3-1-lukemin ensimmäisen voittonsa uuden päävalmentajansa Alonson alaisuudessa. Los Blancosin maaleista vastasivat Jude Bellingham, Arda Güler ja Federico Valverde.
Asencion punainen kortti jätti Real Madridin miesvajaalle jo seitsemännellä minuutilla, kun toppari repi Salómon Rondónin viimeisenä miehenä maihin. Alonso ei ollut tyytyväinen suojattinsa tekoon.
– Aion puhua Asencion kanssa. Se on kuitenkin selvää, että hänen täytyy oppia näistä kokemuksista, Alonso kommentoi lehdistölle.
– Asencion ei olisi pitänyt tehdä sitä virhettä. On tärkeää, että hän tietää sen. Sinun täytyy käyttää pelin alussa mahdollisuutesi, mutta et voi tehdä virhettä ja ottaa punaista korttia. Hän on edelleen nuori ja tämä on kokemus, jota voi miettiä jatkoa ajatellen.
Real Madrid on kerännyt seurajoukkueiden MM-kisoissa kahteen otteluun neljä pistettä. Avauskierroksen ottelu Saudi-Arabian suuseuraa Al Hilalia vastaan päättyi 1-1-tasalukemiin viime viikon keskiviikkona.
Real Madrid päättää lohkovaiheen itävaltalaista Red Bull Salzburgia vastaan 27.6 kello 04:00 Suomen aikaa.
LUE MYÖS!
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- La Liga -seurat kompuroivat eurokentillä – dramaattinen loppu
- Nyt tipahti kova väite Lamine Yamalista
- Barcelonasta kajahti hyviä ja huonoja uutisia El Clásicon alla
- Real Madridin hyökkääjä lähtökuopissa – Alonso: ”Hänen on oltava kärsivällinen”
- Real Madrid isossa ottelussa Mestarien liigassa – Jude Bellingham sankarina
- Kylmä suihku – Athletic Bilbao heräsi Mestarien liigassa
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Barcelonan La Liga -peliä ei viedäkään Miamiin
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Barcelonasta kajahti hyviä ja huonoja uutisia El Clásicon alla
- Nyt tipahti kova väite Lamine Yamalista
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- Real Madrid isossa ottelussa Mestarien liigassa – Jude Bellingham sankarina
- Real Madridin hyökkääjä lähtökuopissa – Alonso: ”Hänen on oltava kärsivällinen”
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Kylmä suihku – Athletic Bilbao heräsi Mestarien liigassa
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia