Vitor Roque Barcelonasta: ”Odotin erilaista kohtelua”
Vitor Roque siirtyi elokuussa Barcelonasta lainalle Betisiin. Laina kattaa kuluvan kauden ja siinä on mukana osto-optio.
Roque siirtyi vuodenvaihteessa Athletico Paranaensesta Barcelonaan noin 40 miljoonalla eurolla. Roque jäi kuitenkin täysin olemattomalle vastuulle Xavin alaisuudessa ja pelasi kevätkaudella vain reilut 300 minuuttia Barcelonan paidassa.
Suuresta siirtosummasta huolimatta Barcelona halusi luopua Roquesta jo kesän siirtoikkunassa. Roquen saamaa kohtelua on kummasteltu julkisuudessa, sillä hänelle ilmoitettiin suoraan, ettei hän kuulu Barcelonan kuluvan kauden suunnitelmiin.
Roque otti kantaa tapaukseen lehdistötilaisuudessa. 19-vuotias hyökkääjä on parhaillaan Brasilian alle 20-vuotiaiden maajoukkueen mukana.
– Se oli minulle vaikeaa aikaa. Sain joitain mahdollisuuksia, mutta en sellaisia, joita odotin saavani. Aikani Barcelonassa oli ylipäätään vaikeaa. Odotin sen olevan erilaista. Niin saamani kohtelun, pelitavan kuin senkin osalta, miten seurajohto puhui minulle. Mutta se on jo taakse jäänyttä elämää. Olen onnellinen saatuani mahdollisuuden edustaa Betisiä ja päästä takaisin maajoukkueeseen, Roque totesi lehdistölle.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Athletic – ei enää putoamistaistoon
- Lähteet: Barcelonan Roony Bardghjilla paha loukkaantuminen
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Lehti: Atlético Madrid hakee isoa siirtoa Ranskasta – nyt neuvotellaan siirtosummasta
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – yllättävän hyvissä asemissa
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Lähteet: Barcelonan Roony Bardghjilla paha loukkaantuminen
- Lehti: Atlético Madrid hakee isoa siirtoa Ranskasta – nyt neuvotellaan siirtosummasta
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Athletic – ei enää putoamistaistoon
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Getafe – Mennäänkö mopolla taas moottoritielle?
- Rodrin agentti paljasti: valinta on tehty ja matka jatkuu kohti sinipunaista seuraa