Cope: Andri Lunin saattaa jättää Real Madridin
Andri Luninin nykyinen sopimus Real Madridin kanssa kattaa vielä ensi kauden.
Lunin on saanut pöydälleen kesään 2029 ulottuvan jatkosopimustarjouksen. Real Madrid haluaisi pitää Luninin joukkueessaan ja toivoo maalivahdin lopulta allekirjoittavan jatkosopimuksen.
Copen saamien tietojen mukaan Lunin miettii parhaillaan parasta ratkaisua oman uransa kannalta.
Cope kertoo, että Luninin ja Carlo Ancelottin välit ovat etäiset, eikä maalivahti ole suinkaan poissulkenut siirtoa muihin maisemiin. Lunin kokee, ettei Ancelotti luota häneen täysin ja samalla tiedostaa, että Thibaut Courtois’n kanssa ykkösvahdin paikasta taisteleminen on käytännössä mahdotonta.
Ukrainan EM-kisajoukkueessa mukana oleva Lunin on herättänyt Arsenalin kiinnostuksen. Copen mukaan Arsenal etsii uutta maalivahtia ja on kääntänyt katseensa Luniniin.
Lunin pelasi päättyneellä kaudella 31 ottelua Real Madridin paidassa ja johdatti joukkueen La Ligan mestaruuteen. Käytännössä koko kauden loukkaantuneena ollut Courtois palasi pelikuntoon toukokuun alussa ja pelasi Mestarien liigan finaalissa.
LUE MYÖS
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden