Bernardo Silva asetti Barcelonalle ja kumppaneille takarajan
Manchester Cityn keskikenttäpelaaja Bernardo Silva on avoin vaihtamaan seuraa tänä kesänä, mutta hän haluaa tulevaisuutensa olevan selvillä hyvissä ajoin, kertoo Diario Sport.
Silva, 29, on jo pitkään yhdistetty siirtohuhuissa Barcelonaan. Blaugranan pelaajat João Félix ja İlkay Gündoğan ovat kertoneet, että portugalilaistaituri on kysellyt heiltä elämästä Kataloniassa.
Lehtitietojen mukaan Silvalla on viime vuonna solmimassaan jatkosopimuksessa 58 miljoonan euron ulosostoklausuuli. City on tunnetusti valmis päästämään lähtöhaluiset pelaajansa pois, mutta Silva ei ole erikseen vaatinut siirtoa muualle.
Diario Sportin mukaan Silva on avoin siirrolle, kunhan hänen tulevaisuutensa on selvillä ennen EM-kisojen päättymistä, eli 14. heinäkuuta mennessä.
Siten hän pystyisi lähtemään kisojen jälkeen kesälomalle rauhallisin mielin ja aloittamaan pre-seasonin siinä seurassa, jota hän edustaa ensi kaudella.
Barcelonan lisäksi myös Paris Saint-Germain on tiettävästi kiinnostunut Silvasta.
LUE MYÖS!
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset