Carlo Ancelotti pettyi Real Madridin peliesitykseen
Real Madrid ja Bayern München iskivät tiistai-iltana yhteen Mestarien liigan välierien avausosassa.
Münchenissä pelattu ottelu päättyi 2-2-tasapeliin. Real Madrid siirtyi avausjakson puolivälissä johtoon, mutta Bayern iski kaksi salamamaalia toisen jakson alussa. Vinícius tasoitti ottelun rangaistuspotkusta kymmenisen minuuttia ennen päätösvihellystä.
Real Madridin päävalmentaja Carlo Ancelotti ei ollut järin tyytyväinen joukkueensa peliesitykseen.
– Tulos on meille hyvä. Olisimme voineet pelata paremmin. Pelasimme parhaiten toisen jakson alussa ja juuri silloin Bayern teki kaksi maalia. Bayern on todella vaarallinen joukkue. He näyttivät, miten parhaimmillaan pelaavat. Me emme. Meillä on tosin aikaa parantaa, Ancelotti viittasi toiseen osaan.
Ancelotti kritisoi muun muassa joukkueensa heikkoa intensiteettiä.
– Annoimme Bayernille liikaa mahdollisuuksia kontrolloida ottelua. Toisella jaksolla Bayernin johtomaalin jälkeen aloimme prässäämään aktiivisemmin. Vaikutti siltä, että olimme mukavuusalueellamme, mutta meiltä puuttui intensiteettiä. Hävisimme lukuisia kaksinkamppailuja. Ottelupari on tasainen.
Otteluparin jälkimmäinen osa pelataan ensi viikon keskiviikkona Madridissa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä