Dani Alves sai neljän ja puolen vuoden vankeusrangaistuksen
Dani Alves sai torstaina neljän ja puolen vuoden mittaisen vankeusrangaistuksen.
Alves raiskasi 23-vuotiaan naisen barcelonalaisessa yökerhossa joulukuussa 2022. Alves on sittemmin ollut jo 13 kuukauden ajan määräaikaisessa vankeudessa. Espanjalaismedian mukaan Alves laitettiin vankilaan vain hetki teon jälkeen, sillä hänen pelättiin karkaavan Espanjasta.
Alves muutti tarinaansa lukuisia kertoja. Uhri sen sijaan pysyi alkuperäisessä versiossaan alusta saakka.
Vankeusrangaistuksen lisäksi Alves joutuu maksamaan 150 000 euroa korvauksia uhrille. Alves maksaa myös uhrin oikeudenkäyntikulut.
Puolustus vaati Alvesin vapauttamista syytteistä. Asianomistaja sen sijaan toivoi Alvesille 12 vuoden maksimirangaistusta.
Alves, 40, pelasi urallaan 408 ottelua Barcelonan paidassa. Laitapuolustaja voitti Barcelonan kanssa muun muassa kuudesti La Ligan mestaruuden ja kolmesti Mestarien liigan. Alves pelasi Brasilian A-maajoukkueessa 126 ottelua.
Alves voi valittaa tuomiosta.
– Olemme tyytyväisiä, koska tämä tuomio osoittaa uhrin kertomuksen totuudeksi. Olemme tyytyväisiä hänen kannaltaan, uhrin asianajaja totesi espanjalaislehdistölle.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti