İlkay Gündoğan avautui Barcelonan asenteesta Clásicon jälkeen – näin kommentoi Xavi
Barcelonan päävalmentaja Xavi sanoo, että keskikenttäpelaaja İlkay Gündoğanin kommentit El Cláscion jälkeen eivät häirinneet häntä.
Gündoğan, 33, ilmaisi julkisesti pettymyksensä joukkuekaveriensa asenteeseen Barcelonan hävittyä Real Madridille viime viikonloppuna 1-2. Saksan maajoukkuepelaaja odotti näkevänsä pukuhuoneessa enemmän turhautuneisuutta ja pettyneitä kasvoja.
– Näin ison pelin ja turhan tuloksen jälkeen olisin toivonut lisää turhautumista, vihaa ja pettymystä. Tämä on vähän se ongelma, sanoi Gündoğan pelin jälkeen.
– On oltava enemmän tunnetta, varsinkin kun häviät ja kun tiedät, että olisit voinut suoriutua paremmin, tehdä asioita paremmin tietyissä tilanteissa. Mutta et vain reagoi mitenkään.
– Se siirtyy lopulta kentälle. Meidän on otettava siinä valtava askel, koska muuten Real Madrid tai jopa Girona karkaa meiltä. En tullut tänne häviämään tällaista peliä tai antamaan piste-eron syntyä.
Gündoğanin kommentit nousivat isoksi puheenaiheksi, vaikka mediassa kerrottiinkin, että Barcelonan seura- ja valmennusjohto olivat mielissään konkarin avautumisesta. Espanjassa spekuloitiin sillä, miten Gündoğanin joukkuekaverit ottivat puheet vastaan.
Xavin mukaan kaikki Barcelonassa allekirjoittavat saksalaistaiturin lausunnon.
– Olemme kaikki samaa mieltä siitä, mitä hän sanoi. Puhuimme siitä pukuhuoneessa ja se siitä, emme ole antaneet sille enempää merkitystä, kommentoi Xavi Athleticin mukaan.
– Me kaikki ajattelemme samoin. Olemme Barçassa, eikä kenenkään tarvitse kertoa meille, mitä täällä vaaditaan.
– Pukuhuoneessa ei ole syntynyt kiistaa. Hän halusi selventää asian, siinä kaikki.
– Hän ilmaisi vihansa, siinä kaikki. Jokainen tekee sen omalla tavallaan. Se on kulttuurista, se on normaalia. Me kaikki olemme vihaisia, voin vakuuttaa teille. Ei ole enää mitään keskustelua, se siitä.
LUE MYÖS:
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Sociedad voitti Copa del Reyn!
- Real Madridin pelaaja sairaalaan – on menettänyt kuusi kiloa
- Lähteet: Barcelona voi kohta kaivaa naftaliinista melkoisia yllätysnimiä
- Barcelona tehnyt valintansa Marcus Rashfordin ja João Cancelon välillä
- Toni Kroos: Barcelona ei tule voittamaan Mestarien liigaa nykyisellä pelitavallaan
- Álvaro Arbeloan ja tähtipelaajan välit poikki – Real Madrid valmis myymään pelaajan
- El Mundo: Real Madrid etsii uutta päävalmentajaa
- Kylian Mbappélta kova lupaus Real Madridin kriisin keskellä
- MD: Barcelona teki päätöksen Hansi Flickin tulevaisuudesta
- Iso juonenkäänne – Álvaro Arbeloan tulevaisuudesta uutta tietoa