João Cancelon siirto Barcelonaan on viivästynyt – rahavaikeudet iskivät taas
Manchester Cityn laitapuolustajan João Cancelon siirto Barcelonaan on viivästynyt katalonialaisseuran talousvaikeuksien takia, kertoo Athletic.
Cancelo, 29, oli maanantaina Lissabonin lentokentällä valmis matkustamaan yksityiskoneella Espanjaan, kun hän sai tiedon, että Barcelonalla ei ole vielä varaa sinetöidä hänen lainasiirtoaan.
Athleticin sisäpiirilähteiden mukaan tilanne johtuu siitä, että Barcelona ei ole saanut varoja aiemmin tässä kuussa tehdystä kaupallisesta sopimuksesta. Toisen osapuolen näkemys on, että Barcelona pyysi muutosta sopimukseen, eikä se usko maksun viivästyneen.
Barcelonan puheenjohtaja Joan Laporta ja seuran rahastonhoitaja Ferran Olive valmistautuvat – oman henkilökohtaisen varallisuutensa vaarantaen – allekirjoittamaan pankkitakauksen, joka antaa seuralle välittömästi 20 miljoonan euron suuruisen summan. Se olisi kolmas pankkitakaus, jonka seuran johtohenkilöt ovat järjestäneet tällä tavoin viimeisten 12 kuukauden aikana.
Blaugranan on parannettava talouttaan täyttääkseen La Ligan palkkamenoja koskevat säännöt. Nykyisellään he eivät voi hankkia Canceloa, eivätkä he voi rekisteröidä joukkuettaan kokonaan, mikä tekee joistakin pelaajista pelikelvottomia.
Barcelonassa uskotaan kuitenkin, että Cancelon hankinta voidaan viimeistellä pankkitakauksen myötä, mutta diilin sinetöityminen siirtynee aivan siirtoikkunan loppusuoralle.
Cancelo, Manchester City ja Barcelona ovat jo täydessä yhteisymmärryksessä siirrosta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita