Sisäpiiritieto paljastaa João Félixin ahdingon – Voiko ura tästä enää liekkeihin syttyä?
Kun Atlético Madrid hankki João Félixin neljä vuotta sitten 126 miljoonalla eurolla, puhuttiin jättipanostuksesta Espanjan kolmanneksi suurimman seuran mittapuulla. Investointi on epäonnistunut, ja Marcan mukaan Félix voi jo pahoin Madridissa.
Félixin masentuneen mielialan kerrotaan heijastuvan hänen arkeensa. Hänen mielenkiintonsa joukkueen asioihin on vähäistä. Hän on eristäytynyt sosiaalisesti, ja brasilialaislaituri Samuel Lino on hänen ainut yhteytensä muuhun joukkueeseen. Félix viettää aikaansa puhelimella pääosan yhteisistä päivistä.
Félixin alavireisyyttä on edeltänyt seuratilanteeseen liittyvä ristiriita. Silta Atléticon valmennukseen paloi viime kaudella, valioliigaseura Chelsea hylkäsi tänä kesänä mahdollisuuden muuttaa kevään lainasopimus pysyväksi, ja myös PSG viittasi kintaalla Atlético Madridin tarjoukselle.
Viimeisimpänä oljenkortenaan Félix julisti heinäkuussa unelmoivansa pelaamisesta Barcelonassa, mutta suurseuralla ei ole näillä näkymin varaa maksaa hänen siirtoaan.
Félix nähdään usein yhtenä Portugalin parhaista pelaajista, mutta hänen suoritustasonsa ailahtelee. Tästä saatiin näyte talven MM-kisoissa, kun hän ensin loisti Sveitsiä vastaan neljännesvälierissä ja syötti kaksi maalia, mutta oli sitten täysin näkymätön Portugalin hävitessä Marokolle puolivälierissä. Hän pelasi viime kaudella Chelseassa 20 ottelua, joissa hän teki neljä maalia.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua
- Lamine Yamal ei ehkä ole pelikunnossa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota
- Kylian Mbappé epäonnistui ratkaisuhetkillä – Real Madridille kauden ensimmäinen tappio
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Diego Simeone toivoo Julián Álvarezin ottaneen opikseen kesän tapahtumista
- Näkökulma: tässä Xabi Alonso epäonnistui – nyt José Mourinho yrittää välttää saman virheen
- Real Madrid jätti entisen huippupuolustajan ulos Mestarien liigan listasta
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Real Madrid jätti entisen huippupuolustajan ulos Mestarien liigan listasta
- Lamine Yamal ei ehkä ole pelikunnossa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota