Xavi otti kantaa Leo Messin MLS-siirtoon: ”Huomasin hänessä muutoksen”
Leo Messi ilmoitti keskiviikkona siirtyvänsä lähiviikkoina MLS-seura Inter Miamin riveihin.
Messin sopimus PSG:n kanssa päättyy kesä-heinäkuun vaihteessa, jonka jälkeen hän allekirjoittaa sopimuksensa Inter Miamin kanssa.
Messin paluusta Barcelonaan puhuttiin kuukausien ajan. Lopulta niin ei kuitenkaan tapahtunut, vaikka se olikin Messin ykkösvaihtoehto. Barcelona ei kuitenkaan kyennyt tekemään sopimustarjousta Messille muun muassa palkkakatto- ja FFP-ongelmiensa vuoksi.
Barcelonan päävalmentaja Xavi kertoi mielipiteensä Messin MLS-siirrosta Jijantesin haastattelussa.
– Huomasin Messissä muutoksen viime päivien ja viikkojen aikana. Ehkä hän ei nähnyt paluuta enää niin selvästi viimeisten viikkojen aikana. Sitä on kunnioitettava. On asetuttava Messin asemaan ja oltava empaattisia. Messinä oleminen ei ole varmasti helppoa. Hän on aina huomion keskipisteenä ja Messin odotetaan olevan paras kaikessa, eikä hän ole koskaan rauhassa. Messi huomasi, ettei nauttinut viimeisestä kahdesta vuodesta ja halusi nyt etsiä rauhallisuutta.
– Olemme puhuneet paljon keskenämme. Kaikki meistä oli innoissaan paluusta. Joskus olosuhteet eivät kuitenkaan auta asiaa. Messi haluaa rauhallisemman elämän. Olin vakuuttunut siitä, että hän palaisi. Jos sanoin sen julkisuudessa, tein sen siksi, etten halunnut valehdella kannattajille. Päätös riippui Messistä, mutta olosuhteet eivät auttaneet. Toivon hänelle pelkkää hyvää. Tämä ei ole ollut hänelle helppo tilanne.
LUE MYÖS
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit