Joan Laporta puhui Lionel Messin kanssa – paljasti tärkeän asian, joka voi mahdollistaa paluun
Barcelonan puheenjohtaja Joan Laporta työskentelee parhaillaan Lionel Messin paluun hyväksi. Enää se ei ole pelkkää lehdistön spekulointia, vaan nyt Laporta puhui asiasta jo hyvin suoraan.
Ongelmia on ollut – ja on edelleen – viimeisen vajaan parin vuoden ajan.
Lyhyt kertaus:
- Vajaa kaksi vuotta sitten, kun Messi lähti Barcelonasta, lehdistötilaisuuden piti koskea jatkosopimusta. Siitä tulikin jäähyväistilaisuus. Se oli yllätys myös Messille itselleen, mikä tulehdutti välit Laportan kanssa.
- Aiemmin tällä kaudella Laporta sanoi haastattelussa, että ennen Messin mahdollista paluuta suhteet pitäisi korjata entiselle tolalle.
- Palkkakatto oli ongelma jo Messin lähtiessä ja se on ongelma edelleen.
No, nyt Laporta paljasti, että suhteita on lämmitelty.
– Olen keskustellut Messin kanssa. Olemme palauttaneet suhteemme entiselle tolalle. Se oli todella mukavaa. Messi haluaa palata Barcaan, Barca on hänen kotinsa. Ja me haluamme Leon.
Eli yksi iso este paluun edestä on raivattu pois.
Jäljellä on raha. Barcelona on jo työskennellyt palkkakatto-ongelman eteen. Sergio Busquetsin lähtö kuluvan kauden jälkeen helpottaa, mutta edelleen vaaditaan mitä todennäköisimmin pelaajamyyntejä. Kun palkkakatto antaa myöten, ensin Barcelona aikoo rekisteröidä Gavin, Ronald Araújon, Marcos Alonson ja Sergi Roberton uudet sopimukset. Vasta sitten olisi Messin, Iñigo Martínezin ja kumppaneiden vuoro.
Aiemmin lehdistössä on puhuttu, että La Liga olisi jo antanut vihreää valoa Barcelonan rahoitussuunnitelmalle. Totuus vaikuttaisi kuitenkin olevan se, että La Ligalta tulee tuomio perjantaina. Barcelona uskoo suunnitelmansa menevän läpi.
Jos suunnitelma hyväksytään, Barca haluaa hyväksynnästä vielä virallisen dokumentin, jota taas on tarkoitus näyttää Messille. Seura kun ei halua joutua Messin kanssa samaan jamaan kuin vajaa kaksi vuotta sitten.
LUE MYÖS
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
