Atlético tuli vastaan vaatimuksissaan – João Félix siirtymässä Valioliigaan
Chelsea on päässyt suulliseen sopuun Atlético Madridin hyökkääjän João Félixin lainasiirrosta Valioliigaan, kertoo Athletic.
Atlético halusi alunperin puolen vuoden lainadiilistä 16 miljoonan euron korvauksen, mutta Chelsean odotetaan maksavan siirrosta 11 miljoonaa euroa.
Félixiä, 23, ovat tarkkailleet myös Arsenal ja Manchester United, mutta portugalilaistaituri on valitsemassa Chelsean, koska hän on kiinnostunut lontoolaisseuran projektista.
Qatarin MM-kisoissa edukseen esiintynyt Félix, 23, on useiden lehtitietojen mukaan ollut tyytymätön Diego Simeonen alaisuudessa, ja Atléticon toimitusjohtaja Miguel Ángel Gil Marín myönsi viime kuussa, että Félix saattaa jättää seuran lähitulevaisuudessa.
Félix siirtyi Atléticoon kesällä 2019 Benficasta noin 127 miljoonalla eurolla, mutta hän ei ole onnistunut täyttämään valtavaa potentiaaliaan Espanjassa. Kuluvalla kaudella Félix on pelannut Colchonerosin riveissä 20 ottelua tehden niissä yhteensä viisi maalia ja syöttäen kolme. Hänen ja Atléticon sopimus on voimassa kesään 2026 saakka.
LUE MYÖS:
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset