Frenkie de Jongin ratkaisu sai arvostusta Ronald Koemanilta: ”Ei sanonut siitä mitään julkisuudessa”

Frenkie de Jongin tilanne puhutti läpi kesän.
Barcelona halusi myydä de Jongin talousvaikeuksiensa vuoksi Manchester Unitediin. Katalonialaislehdistön mukaan seurat olivat jo päässeet heinäkuussa yhteisymmärrykseen noin 80 miljoonan euron siirtosummasta, mutta de Jong ei suostunut siirtymään Manchester Unitediin.
De Jong halusi jäädä Barcelonaan, vaikka seura- ja valmennusjohto kehotti häntä hyväksymään Manchester Unitedin tarjouksen.
Barcelona tarvitsi rahaa ja tiedosti saavansa de Jongista valtavan siirtosumman, jonka vuoksi muun muassa puheenjohtaja Joan Laporta oli jo näyttänyt vihreää valoa siirrolle. De Jong kesti julkisen paineen ja lopulta onnistui jäämään Kataloniaan.
Barcelonan entinen päävalmentaja Ronald Koeman kertoi mielipiteensä tapauksesta Marcan haastattelussa. Koemanin mukaan de Jong käyttäytyi esimerkillisesti.
– Viime kesästä lähtien de Jong on käsitellyt tilannettaan hienosti. Hän on ollut aina rauhallinen, eikä ole koskaan sanonut asiasta mitään julkisuudessa. De Jong on keskittynyt jalkapalloon ja ajan kanssa noussut jälleen avauskokoonpanon pelaajaksi.
– Hän on pelaaja Barcelonan tulevaisuutta varten. Ja sinun ei pidä koskaan myydä parhaita pelaajiasi. De Jong on yksi heistä. De Jong ei varmasti pitänyt tilanteestaan, mutta emme ole myöskään nähneet kentällä erilaista pelaajaa. De Jong on aina kunnioittanut Barcelonaa ja antanut kaikkensa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi