Ángel Correa on sittenkin mukana Argentiinan MM-kisajoukkueessa.

Correa nostettiin torstai-iltana joukkueen mukaan, kun Nico González joutui jättämään turnauksen väliin loukkaantumisen vuoksi.

Monet yllättyivät, kun Atléticoa edustava Correa jäi ulos maajoukkuevalmentaja Lionel Scalonin lopullisesta MM-joukkueesta, mutta lopulta teknisyydestään tunnettu hyökkääjä pääsi mukaan MM-lopputurnaukseen.

Edelliset päivät ovat olleet hyvin vauhdikkaita Correalle. Correa matkusti aiemmin tällä viikolla Madridista Buenos Airesiin. Hän pelasi ystäviensä kanssa keskiviikkona jalkapalloa Buenos Airesin lähistöllä ja matkusti torstaina kotikaupunkiinsa Rosarioon viettämään aikaa perheensä kanssa. Sitten tuli soitto ja edessä on matka jälleen toiselle puolelle maailmaa.

– Tämä oli yllätys. Nautin ajasta perheeni kanssa ja sitten minulle soitettiin, joten nyt lähden hyvin innoissani Qatariin. Olin isovanhempieni, ystävieni, siskojeni, tyttärieni ja veljenpoikieni kanssa, kun sain puhelun. Tulin siitä todella onnelliseksi. MM-kisoissa pelaaminen on suurinta, mitä jalkapalloilija voi saavuttaa. Olemme kaikki hyvin innoissamme. Haluan päästä jo työnteon pariin, Correa vakuutti.