”On mahdollista, että lähden” – Eden Hazard puhui suoraan Chelsea-huhuista ja jatkostaan Real Madridissa
Eden Hazard vakuuttaa, ettei Chelsea ole koskaan yrittänyt hankkia häntä uudelleen mutta myöntää, että saattaa lähteä Real Madridista ensi kesänä.
Belgialainen siirtyi Madridiin noin 115 miljoonan euron kaupalla Chelseasta vuonna 2019, mutta ei ole onnistunut vaikuttamaan La Ligaan siirtymisen jälkeen.
Loukkaantumiset ovat vaivanneet Hazardin aikaa Los Blancosissa, eikä 31-vuotias ole onnistunut aloittamaan kuin kaksi ottelua kaikissa kilpailuissa tällä kaudella.
Hazardia on aiemmin yhdistetty takaisin Chelseaan, mutta hyökkääjä väittää, ettei paluu Stamford Bridgelle ole tullut puheeksi.
Kun Marca kysyi, onko Chelsea koskaan pyytänyt häntä palaamaan, vastasi Hazard kieltävästi. Ensi kaudella häntä ei kuitenkaan saateta enää Madridissa nähdä.
– Tammikuussa se (lähtöni) olisi mahdotonta, koska minulla on perhe Madridissa ja pidän kaupungista, Hazard sanoi.
– Mutta on mahdollista, että lähden kesällä. Minulla olisi vielä yksi vuosi sopimusta jäljellä, mutta se on seuran päätös.
Hazard on mukana Belgian MM-kisajoukkueessa, joka avaa turnauksensa Kanadaa vastaan 23. marraskuuta. Samassa lohkossa pelaavat myös Marokko ja Kroatia.
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta