Eden Hazard unelmoi nuorena Real Madridista – sitten totuus iski kasvoille
Real Madridin entinen laitahyökkääjä Eden Hazard sanoo, että hän ei ikinä sopeutunut kunnolla Los Blancosiin.
Hazardista, 33, tuli Madridin seurahistorian kallein hankinta, kun hän siirtyi valkopaitoihin kesällä 2019 Chelseasta 115 miljoonalla eurolla.
Belgialaistaituri oli vuosia lukeutunut Valioliigan parhaisiin pelaajiin, mutta hänen aikansa Espanjassa oli valtava pettymys. Hazard oli jatkuvasti loukkaantuneena ja kentälle päästessään hän oli kuin varjo entisestään. Lisäksi espanjalaismedia syytti häntä ajoittain epäammattimaisuudesta ja liikakilojen kertymisestä.
Loppua kohden Hazard oli enää riippakivi, penkinlämmittäjä, jolle maksettiin koko joukkueen suurinta palkkaa. Madrid purki hänen sopimuksensa ennenaikaisesti viime kesänä, ja syksyllä Hazard kertoi yllättäen ripustavansa nappulakenkänsä naulaan.
L’Équipen haastattelussa Hazard kertoi, että hänellä oli nuorempana Madridista mielikuva täydellisenä seurana, mutta sinne päästyään hän ymmärsi, ettei kokenut sitä omakseen.
– Olen ollut lapsesta asti Zinédine Zidanen fani, Bernabéu, valkoiset paidat… Siinä on viehätysvoimaa, jota muilla ei ole. Real Madrid on erityinen.
– En usko, että sovin joukkoon. Se ei ole minun tyylistäni. Se on vähän sellainen pröystäilevä seura, enkä minä ole sellainen. En myöskään pitänyt pelitavastamme, jos sitä vertaa muihin seuroihin. Mutta se oli unelmani. En voinut lopettaa uraani tulematta tänne.
– Olisin halunnut tehdä asiat omalla tavallani ja menestyä. Se osoittaa, että Real Madrid on suurempi kuin mikään muu. On monimutkaista pelata siellä. Ehkä minun olisi pitänyt harjoitella enemmän. Minulla oli myös pahimmat loukkaantumiset pahimpina aikoina.
LUE MYÖS!
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista