Barcelonalle tärkeä vahvistus sairastuvalta – potentiaalinen debytantti nostettiin paikkaamaan topparipulaa
Barcelonan päävalmentaja Xavi on nimennyt joukkueensa sunnuntain sarjaotteluun Celta Vigoa vastaan.
21 pelaajan listasta paistaa, kuinka vaikea Barcelonan topparitilanne on tällä hetkellä.
Jules Koundé, Ronald Araújo ja Andreas Christensen ovat sivussa loukkaantumisten takia, joten edustusjoukkueen ainoat pelikuntoiset keskuspuolustajat ovat Gerard Piqué ja Eric García.
Lisäksi Xavi on nostanut sunnuntain kotiotteluun 19-vuotiaan topparilupauksen Chadi Riadin kakkosjoukkuesta.
Debyyttiään odottava Riad voi muodostua Xavin mukaan tärkeäksi pelaajaksi Barcelonalle.
– Tunnemme hänet kesän harjoituskaudelta ja menneeltä vuodelta, sanoi Xavi Football Espanan mukaan.
– Hän osaa jakaa palloa, hän on kookas ja aggressiivinen pelaaja. Me olemme seuranneet häntä. Hän on pelaaja, joka on jo valmiiksi täällä ja näyttänyt osaamistaan. Hänestä voi tulla tärkeä pelaaja.
Xavi saa Celta Vigoa vastaan sairastuvalta vahvistukseksi keskikenttäpelaaja Frenkie de Jongin, joka on selättänyt lihasvammansa. Xavi muistutti, että myös de Jong voi tarvittaessa pelata topparina.
– Frenkie voi pelata keskuspuolustajana. Me kokeilimme sitä harjoituskaudella. Hän onnistui siinä, hän on voimakas ja nopea pelaaja.
– Se on hyvä asia, että meillä on useita monikäyttöisiä pelaajia, jotka voivat pelata eri paikoilla. Myös puolustukseen on muita vaihtoehtoja.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
