Barcelona päätti Yhdysvaltain harjoituskiertueensa 2–0-voittoon New York Red Bullsista. Ottelu pelattiin myöhään lauantaiyönä. Vaikka uudet hankinnat onnistuivat tekemään vaikutuksen päävalmentaja Xaviin, ei kaikkia kokoonpanoon liittyviä kysymysmerkkejä ole saatu ratkaistua. Pelin jälkeen Xavilta kysyttiin, miltä De Jongin työtilanne tällä hetkellä näyttää.

– En tiedä, jääkö hän, aloitti Xavi.

Yleisesti tiedostetaan, että Barcelona tekee kaikkensa, jotta De Jong jättäisi seuran tänä kesänä. Silti seuran linja on ollut tähän asti se, että ”De Jong haluaa jäädä ja Barça haluaa hänen jäävän”.

– On vielä aikaa [jäljellä], ja paljon voi vielä tapahtua. Tällä hetkellä hän on osa joukkuetta, kuten kaikki täällä olevat.

New York Red Bullsia vastaan De Jong pelasi ensimmäistä kertaa tällä harjoituskaudella keskikentällä. Aiemmissa peleissä alankomaalainen joutui tulemaan toimeen keskuspuolustajana. Xavi kiisti, että tämä olisi ollut minkäänlainen epäsuorasti ilmaistu tai kätketty vihje, että De Jongia ei tarvita enää.

– Hänen peluuttamisensa topparina toisissa otteluissa ei ollut signaali siitä, että hänen pitäisi lähteä. Ei minun tarvitse lähettää signaaleja kentällä. Voin puhua jalkapalloilijoilleni suoraan.

Espanjan liigakausi käynnistyy 13 päivän päästä. De Jongin tilanteen ratkaiseminen poistaisi yhden häiriötekijän valmistautumisvaiheesta.